Facebook Twitter Email Pinterest

Henri Kolsi SM2-luokan yllätysvoittaja

15.06.2013 / Henri Kolsi SM2-luokan yllätysvoittaja

´p-akk-kolsi.jpg

Kaksivetoisten SM2-luokassa Kauhajoen Marko Mänty heilutti tahtipuikkoa tuttuun tyyliinsä alusta lähtien. Mänty on SM-sarjan konkareita, jolla vauhtia riittää kisasta toiseen, mutta tekniset ongelmat ovat pilanneet liian monesti hyvän tuloksen.

SM-sarjan tulokas, AKK Driver Academyn valmennettava Henri Kolsi onnistui Laihialla aivan loistavasti. Vaikka Mänty repäisi 25 kilometrin ykköserikoiskokeella noin 17 sekunnin pohjat, pystyi Kolsi tämän jälkeen tavoittamaan Mäntyä pätkä pätkältä. Ensin kakkosella Kolsi kirjautti pohja-ajan, josta Mänty jäi 0,1 sekuntia. Kolmannella pohja-aikaan ylsi myös AKK:n Driver Academyn leireillä mukana ajava Saarijärven Esa Ruotsalainen. Hänestä Kolsi jäi 1,2 sekuntia. Mänty yllättäin hävisi 14,6 sekuntia. Nelonen oli jälleen Männyn "heiniä", viitosella Mänty hävisi SM2-luokan pistejohtajalle Jussi Vainionpään pohja-ajalle 13,9 sekuntia. Nyt Männyn johtoasema vaihtui neljänteen sijaan, ja lopullinen niitti oli vetoakselin katkeaminen viimeisellä erikoiskokeella.

Kolsi meni johtoon viimeistä edellisen erikoiskokeen jälkeen 4,1 sekunnilla ennen Ruotsalaista. Tämä kaksikko tuli viimeisen aika lailla tasatahtiin, mutta Kolsin onnistui puristamaan vielä 0,3 sekuntia Ruotsalaista parempi aika. Kolsille kirjattiin näin ollen ensimmäinen SM-osakisavoitto.
"Tuntuu uskomattomalta, että voitettiinko oikeasti...?" hämmästeli nuori lahtelainen.
"Ei yhtään seurattu muiden ajoa. Päätettiin alusta asti mennä niin hyvin kuin pystytään. Helppo päivä ei missään tapauksessa ollut, tosissaan sai ajaa ja tarkasti", pohti Kolsi, joka on ajanut vasta tämän vuoden Ralli SM -sarjassa.
"Viime vuonna ajoin muutaman nuottikisan, mutta tuntuuhan tämä voitto jo tässä vaiheessa aivan tosi hyvältä. Vaikkei kisakokemusta paljon olekaan, olen valmennusleireiltä saanut mahtavasti hyötyä ja kokemusta, ihan sen ansiota tämä on", myöntää Kolsi.

Esa Ruotsalainen oli tänään kakkonen.
"Pakkohan sitä on olla tyytyväinen toiseen sijaan. Henriä (Kolsi) yritettiin ajaa kiinni. Ennen vikaa pätkää yritin vähän lisätä suunsoitolla hänelle paineita, mutta ei auttanut, mies piti päänsä", kertasi saarijärveläinen.
"Paljoa ei hävitty, aamuiset ongelmat ohjaustehostimen kanssa ehkä vähän verottivat tänään tulosta."

Oululainen Jussi Vainionpää lähti Laihian kisaan luokan pistejohdossa. Pienoinen yllätys oli, että Vainionpää vauhti ei riittänyt kärkikuljettajille, tappio tuli tasaiseen tahtiin.
"Kai sitä olisi ollut mahdollisuuksia vaikka voittoon, jos olisi ajanut koko päivän kilpaa. Oikeastaan kolme viimeistä pätkää oli todellista ajamista ja sellaista, että kellot tykkäsivät", ruoski Vainionpää itseään huonosta alusta.
"Siihen olen kyllä tyytyväinen, että vauhdinnosto onnistui ja sentään pääsin kolmanneksi asti."

TULOKSIA:
SM2-luokka

1) Henri Kolsi-Antti Linnaketo Lahden UA Honda + 48.41,9, 2) Esa Ruotsalainen-Jukka Ruotsalainen Saarijärven UA Honda + 4,4, 3) Jussi Vainionpää-Mika Juntunen Oulun UA/Kajaanin UA Honda + 9,7, 4) Ville Tannermäki-Teemu Neuvonen AL AKU Jkl/Uuraisten UA Honda + 1.34,4

Pistetilanne osakisan 4/7 jälkeen:
1) Jussi Vainionpää 103,5 pistettä, 2) Esa Ruotsalainen 79,5, 3) Henri Kolsi 71, 4) Niko Veikkanen 45,5, 5) Marko Mänty 30, 6) Jaakko Lavio Jämsän Äijät 27, 7) Ville Tannermäki AL AKU Jkl 24, 8) Pekka Vihma Ahveniston AU 23,5, 9) Tomi Vilenius Porvoon Seudun UA 15, 10) Teemu Skön 8 pistettä

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa