Facebook Twitter Email Pinterest

Olli Lahti tyytyväinen vauhtiinsa Kouvolassa

16.07.2013 / Olli Lahti tyytyväinen vauhtiinsa Kouvolassa

Olli Lahti.jpg

Viikonloppuna Kouvolan ympäristön teillä ajettu kauden viides SM-osakilpailu sujui Olli Lahdelta vauhdillisesti paremmin alkukauden ralleihin verrattuna. Nokian UA:ta edustava Lahti ajoi monella erikoiskokeella aivan kärkiaikoja ja saavutti rallista neljänneksi korkeimmat SM-pisteet.

Viime vuoden junioreiden Suomen mestari ehti saavuttaa alkukaudella parhaimmillaan viidennen sijan ja yhden pohja-ajankin talven lumilta. Nyt Kouvolan nopeilla sorateillä Olli Lahti kirjasi SM3-luokassa pohja-ajan sekä kolme kertaa toiseksi nopeimman EK-ajan.

Citroën C2:lla kisaava Lahti ja kartanlukija Jan Lönegren sijoittuivat luokassaan viidenneksi, mutta heidät palkittiin neljänneksi korkeimmilla pisteillä, kun edelle sijoittunut ruotsalainen Fredrik Åhlin kilpaili SM-sarjan ulkopuolella.

Ralli SM -sarjan tasaväkisimmäksi luokaksi muodostuneen SM3:n luokkavoittoon ajoi viime vuoden Suomen mestari Joonas Lindroos, joka oli yhdeksän erikoiskokeen aikana 25,1 sekuntia Olli Lahtea nopeampi.

"Olen tyytyväinen tämän rallin vauhtiin ja suoritukseen. Ero kärkeen oli paljon pienempi kuin tähän mennessä. Paikoitellen pystyin ajamaan aivan kärjen vauhtia ja neljällä pätkällä olin luokkavoittaja Lindroosia nopeampi", Lahti vertaili.

"Tiedostin, että kesäkaudella vauhtini olisi kilpailukykyisempää, kun kokemus uudesta kilpuristakin kasvaa koko ajan. Suurin kehitys on tapahtunut kuitenkin nuotissa ja erityisesti siinä, että nyt pystyin ajamaan tehtyjen nuottien mukaan.

"Alkukaudella ajoin ja luotin välillä enemmän siihen, mitä silmä näytti. Kesällä olen treenannut paljon nuottia, ja se kova työ on kantanut hedelmää, Olli päätti.

Lahti on viiden SM-osakilpailun jälkeen pistetaulukossa kahdeksantena. SM-sarja jatkuu elokuun lopussa Turussa ja sarjan päätöskisa koittaa Tampereella syyskuussa.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa