Facebook Twitter Email Pinterest

Kalle Pinomäen tavoitteena SM-ryhmävoitto

20.08.2013 / Kalle Pinomäen tavoitteena SM-ryhmävoitto

sm-turku-kalle1.jpg

Set Promotionin Renault Twingo R2:a kuljettava Kalle Pinomäki sekä hänen kartanlukijansa Matti Kaskinen ovat valmiina menestymään vajaan kahden viikon kuluttua Turun SM-rallissa. Samalla Liedossa tätä nykyä asuvan rallin kaksivetoluokan kaksinkertaisen Suomen mestarin pitkäaikainen haave toteutuu, kun hän pääsee ensimmäisen kerran urallaan ajamaan rallia kotiseudullaan.

Edellisen kerran Turku on toiminut rallin keskuspaikkana vuonna 1996, ja tämän vierailun tuolloin 15-vuotias Pinomäki toki yhä muistaa.
"Ajoin mopolla paikanpäälle seuraamaan rallin yleisöerikoiskokeen tapahtumia. Sen jälkeen olen jo vuosia odottanut, että pääsisin joskus ajamaan SM-rallia kotinurkissani. Siksi on hienoa, että SM-ralli palaa vuosien tauon jälkeen takaisin Turkuun."

Pinomäki toivoo, että kahden päivän tapahtuma kerää reitin varrelle paljon yleisöä, sillä katsottavaa on tiedossa: vauhtia sekä tapahtumia on varmasti riittävästi.
"Järjestelyt ovat kunnossa, ja kilpailussa on hieno keskitetty huoltoalue Turun Messukeskuksessa, jonne on myös järjestetty paljon
oheisohjelmaa. Senkin puolesta odotettavissa on hieno tapahtuma", Pinomäki iloitsee.

Kaksivetoisten SM3-luokan SM-pisteissä ennen Turun SM-osakilpailua kuudentena oleva Pinomäki kertoo, että edellisessä SM-rallissa Kouvolassa ulosajossa rikkoutunut auto on myös ollut jo hyvän aikaa ajokunnossa.
"Olen päässyt autoa testaamaankin. Kouvolan tapahtuma on unohdettu, kaikki tekeminen on suunnattu kotirallissa menestymiseen. Tästä eteenpäin edetään kisa kerrallaan, sekä yritetään ajaa vihdoin ja viimeinen voittokin tälle kaudelle. Kilpailu on kovaa, mutta olisi erityisen hienoa pärjätä juuri Turun SM-rallissa", Pinomäki toivoo.

Turun SM-ralli käynnistyy myöhään perjantai-iltana auringon laskun jälkeen ajettavilla kahdella pitkällä erikoiskokeella. Ralli jatkuu lauantaina
viidellä erikoiskokeella.
"On pidettävä huoli siitä, ettei lataus mene yli. Rallin kaksi ensimmäistä pimeällä ajettavaa pitkää erikoiskoetta voi hyvin tuoda jo
ensimmäisiä ratkaisuja. Ne vaativat hyvän keskittymisen ja valmistautumisen.
"Turun kahden päivän kilpailukonsepti on tervetullut mauste kesäosakilpailujen sarjaan. Toivotaan, että ajankohtana alkusyksy on
sellainen, ettei erikoiskokeilla ole pölyhaittaa. Tehdään hyvät nuotit, sillä fiilinkiä ajamiseen ei ainakaan tarvitse etsiä. Tätä rallia on odotettu, ja kohta se on edessä."

SM Ralli Turku ajetaan kaksipäiväisenä kilpailuna siten, että rallin lähtö tapahtuu perjantaina 30. elokuuta Turun Kauppatorilta kello
20.15 alkaen. Kilpailijat saapuvat kahden ajetun erikoiskokeen jälkeen yötauolle Turun Messukeskukseen noin kello 23 alkaen. Ralli jatkuu lauantaina kello 9.30 Turun Messukeskuksesta. Toisen kilpailupäivän ohjelmassa on viisi erikoiskoetta, joista rallin yleisöerikoiskoe (1,40 km) ajetaan Turku-hallin asfaltoidulla piha-alueella. Voittajia odotetaan maaliin Turun Messukeskukseen noin kello 16.20 alkaen. SM Ralli Turku sisältää siis kaikkiaan seitsemän erikoiskoetta, joilla on yhteispituutta
noin 90 km. Kokonaisreitin pituus on noin 397 kilometriä.
(teksti ja kuva: Marko Mäkinen)

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa