Facebook Twitter Email Pinterest

Joonas Lindroos voitti jälleen SM3-luokan

01.09.2013 / Joonas Lindroos voitti jälleen SM3-luokan

Lindroos-maali.jpg

Turussa ajettiin pitkästä aikaa SM-rallia. Edellisen kerran tällä seudulla on kilpailtu suomenmestaruudesta 90-luvun alussa. SM3-luokassa Joonas Lindroos ja kartturi Pasi Kilpeläinen alkavat olla jo vakiovoittajia. Myös Turussa he veivät luokkansa korkeimmat pisteet.

Lindroos nappasi kärkipaikan jo perjantaina pimeässä ajetulla ensimmäisellä erikoiskokeella. Johtopaikka pysyi maaliin saakka.
"Ykkönen meni hienost,i ja oli hyvä fiilis ajaa, vaikka paikoin oli pölyä. Kakkosella tuli paljon pieniä virheitä, mutkat pussille ja yksi risteys meni pitkäksi. Jäätiin 2,2 sekuntia Samuli Vuorisalon pohjista", kertoilee Joonas.
"Koko lauantai meni hyvin eikä tullut virheitä, ja kaikki pelasi.

Seuraavaksi SM-rallia ajetaan Tampereella 28. ja 29. syyskuuta. Kilpailu on kauden viimeinen osakilpailu.

SM3-luokan mestaruus ei vielä aivan ratkennut Turussa. Joonas johtaa 114,5 pisteellä ja toisena olevalla Samuli Vuorisalolla on 90,5 pinnaa. Kolmantena on Henri Haapamäki samalla pistemäärällä Samulin kanssa.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa