Facebook Twitter Email Pinterest

Jännitystä riittää SM2-luokassa

28.09.2013 / Jännitystä riittää SM2-luokassa

p-smturku-ruotsalainen2.jpg

Esa Ruotsalainen taistelee SM-kullasta, mihin valitettavasti ei voi vain itse kokonaan vaikuttaa. Paljon riippuu myös siitä, kuinka luokkaa johtava Marko Mänty ja pistejohdossa oleva Jussi Vainionpääkin SM Castrol-rallin toisen päivän suorittaa. Kuva Turun osakisasta.

Eilen perjantaina vetoakselin pettämiseen keskeyttänyt Jussi Vainionpää on tänä aamuna mukana taistelemassa luokan suomenmestaruudesta. Sääntöjen mukaisesti Vainionpää kokonaisaikaa rasittaa kolmen minuutin aikasakko, mutta luokan osanottajia on niin vähän, että tällä hetkellä Vainionpäälle riittää mestaruus myös tämänhetkinen 12:s sija.

Mikäli Marko Mänty jostain syystä keskeyttäisi jo kuudennen osakisan tällä kaudella ja pisteissä toisena oleva Esa Ruotsalainen voittaisi, Vainionpää joutuisi puristamaan vielä yhden sijan paremmaksi. Sijalla 11 oleva Simo Tuunaseen on eroa nimittäin hieman yli kaksi minuuttia. Erikoiskoekilometrejä on tänä päivänä kuljettajilla edessä noin 90, joten paljon mahtuu päivään tapahtumia, se on varmaa.

SM1-luokan tulokset ennen tämän päivän ensimmäistä erikoiskoetta eli ek:n 2/9 jälkeen:
1. Nikara Jarkko 8.57,3
2. Kruuda Karl + 9,6
3. Salo Juha + 15,9
4. Tiippana Jussi + 19,3
5. Vihavainen Ari + 21,0
6. Asunmaa Teemu + 21,5
7. Kihlman Jari + 29,2
8. Kiviniemi Kristian + 30,5
9. Nikko Joni + 30,9
10. Karttunen Veli-Pekka + 33,8

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa