Facebook Twitter Email Pinterest

Ari Vihavainen voitti nelivetoisten SM1-luokan

24.02.2014 / Ari Vihavainen voitti nelivetoisten SM1-luokan

sm1_jarkkonikara.jpg

Jarkko Nikara keskeytti lisävalo-ongelmiin ja sen tuomaan ulosajoon, mutta jatkoi kisaa seuraavana päivänä.

Mäntyharjulaisen Ari Vihavaisen pistejohtajan paikka vaihtui viidelle erikoiskokeelle ajetusta pohja-ajasta huolimatta 2,5 pisteen erolla kakkoseen, kun Jarkko Nikara ensimmäisen päivän keskeytyksestään huolimatta keräsi niin paljon SM-pisteitä, että järjestys muuttui.

Nikaralla olisi ollut helppo paikka lisätä tuntuvasti pistesaldoaan Mikkelissä, kun Tunturin voittaja Janne Tuohino ei Mikkelissä mukana ollut. Mutta aina ei hommat suju kuin Strömsössä, Nikara kompastui tälläkin kertaa pieneen vikaan. Tarina kertoo, että lisävalojen johto olisi ollut melkein poikki.

"Meiltä hävisi lisävalot erikoiskokeen aikana, ja vain yksi valo jäi palamaan. Siinä pimeydessä tuli sitten yksi risteys täysin silmille ja puskettiin vain suoraan ulos. Samalla taittui pyörä alle. Tukivarsi ja vetoakseli ovat hajalla, ja koetetaan nyt tutkia, että päästäänkö huomenna jatkamaan", pohdiskeli Nikara vielä avauserikoiskokeen keskeytettyään.

Ensimmäisestä erikoiskokeesta lähtien Ari Vihavainen otti johtopaikan ja oli maalissa myös voittaja. Nikara pääsi kisaan mukaan, kun huolto vaihtoi tukivarren, muita isompaa ei kuulemma ollut. Nikaran sijoitus SM2-luokassa kuitenkin ennen lauantaiaamun ensimmäistä erikoiskoetta oli 18:s. Siitä sitä piti kavuta ylöspäin, minkä Nikara vahvasti tekikikin. Nikara latasi huimia aikoja, pohjiakin, joten sijoitus koheni aina viidenneksi asti.
"Läpi tultiin. Vielä viimeisissä mutkissa pieni tilanne ja meinasi mennä aika leveäksi. Selvittiin kuitenkin, joten ihan hyvä fiilis", myönsi Nikara SM Vaakuna-rallin maalissa.

Eroa Vihavaiseen jäi lopulta 2.42,2. Siitä kertyi pisteitä sen verran mukavasti, että pistejohtaja ennen Joensuun kisaa SM1-luokassa on Jarkko Nikara.

Vihavainen kuulosti ja välillä näyttikin kisan aikana melko vaisulta. Olivatko olosuhteet sen verran kinkkiset, etteivät oikein ajohalut syttyneet?
"Ei meillä ollut mitään ongelmia. Irtolunta oli tullut paljon kaarteisiin, ja se aiheutti liukkautta. Tultiin kuitenkin hyvin läpi ja otettiin varmasti", jutteli Vihavainen rauhalliseen sävyyn vielä ykköspätkän jälkeen.

Kakkospätkän jälkeen sama jatkui.
"Kyllä on niin paljon irtolunta, että luotto oli pois kyllä nyt. Koetettiin tulla uria pitkin varmasti maaliin. Todennäköisesti perässä oleva porukka tulee meistä nyt ohi", manasi Vihavainen. Ei tullut. Tasaisen varmasti Vihavainen teki eroa muihin. Liekö ajatuksissa vaivannut se, että SM2-luokan kuljettajat Salo ja Nikko menivät kuitenkin kovempaa?

Pieksämäen UA:ta edustava Veli-Pekka Karttunen sen sijaan on nyt viimeistään osoittanut, että tulevaisuudessa tästä 20-vuotiaasta kuljettajasta kuulemme vielä paljon. Pätkäsijoitus ei kertaan SM1-luokassa ollut heikompi kuin neljäs.

Pikku hiljaa vauhtiaan kisan aikana lisännyt virolainen Karl Kruuda kuitenkin onnistui nousemaan ohi Karttusen kakkoseksi. Vielä viidennen erikoiskokeen jälkeen Kruuda oli 1,5 sekunnin päässä Karttusesta, maalissa ero oli kasvanut jo puoleen minuuttiin Kruudan hyväksi. Liekö Kruudalle jäänyt Ruotsin rallista ajotaktiikka vielä päälle, täällä sen sijaan on ajettava ensimetreistä asti lujaa, muuten jää jalkoihin. Kova kiri nosti kuin nostikin virolaisen kisassa kakkoseksi.
Karttusen autoon iski myös jokin tekninen vika viimeisellä erikoiskokeella.

"Jokin hajosi, mutta koetetaan nyt päästä siirtymä ja maaliin asti vielä", huikkasi Karttunen viimeisen pätkän maalissa.
Maaliin asti Karttunen pääsi kuin pääsikin, sijoituksena luokassa kolmas. Hieno suoritus nuorelta mieheltä, joka vielä vuosi sitten SM Vaakuna-rallissa kurvaili kaksivetoisella ajokilla.

Kuusamon UA:ta edustava, mutta Tampereella asuva Jari Kihlman ajoi myös hyvän kisan kaikenlaisista kommelluksista huolimatta. Mies valitteli pitkin kisaa, ettei kolmosvaihde pysy päällä, ja paljasti viimeisten erikoiskokeiden lomassa, että ylimääräinen esine oli aiheuttanut vaihdeongelmia. Joka tapauksessa hyvät pisteet myös Kihlmanille.

Kuudenneksi sijoittunut Mikko Eskelinen jäi voittajalle yli kolme ja puoli minuuttia. Aivan putkeen ei Eskelisen mielestäkään kisa mennyt.
"Paljon oli ongelmia. Oli vähän hankala ralli ja tekniikan kanssa oli tekemistä koko ajan", manasi Eskelinen maalissa.

SM1-luokan pistetilanne osakisan 2/6 jälkeen:
1. Nikara Jarkko SaaUA 41,0 pistettä
2. Vihavainen Ari HeiUA 38,5
3. Tuohino Janne KR-Team ry 37,5
4. Eskelinen Mikko JyvUA 29,5
5. Karttunen Veli-Pekka PiekUA 28,0
6. Vainionpää Jussi OUA 24,0
7. Kruuda Karl KaUA 20,0
8. Murakas Roland KaUA 16,5
9. Tahko Riku PoSUA 15,0
10. Kihlman Jari KuuUA 13,0

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa