Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Salo tähtää hattutemppuun Seinäjoella

03.03.2015 / Juha Salo tähtää hattutemppuun Seinäjoella

saloracing_pohjanmaa.jpeg

Rallin SM-sarjan kauden kaksi ensimmäistä osakilpailua voittanut
Peugeotin Juha Salo aikoo päättää talvikauden kolmanteen perättäiseen
yleiskilpailun voittoon Seinäjoella. Salo lupaa parantaa ajoaan ja
ajaa uutta Peugeot 208 T16 R5 -autoaan entistä rajummin eteenpäin.

Tulevan viikonlopun SM-ralliin Salo valmistautui ajamalla päivän
mittaisen testin.

- Etelä-Suomen lumitilanne on haasteellinen, siksi ennakkoon ei testiä
pystynyt juurikaan ajamaan. Mikkelin jälkeen kuitenkin yksi testi
saatiin ajettua. Keskityimme siinä lähinnä uuden Peugeotin
alustamuutoksiin. Mikkelissä auto lievästi aliohjasi, joten testissä
pehmensimme ja muutimme muun muassa takajousitusta. Ei mitään isoja

dramaattisia muutoksia kuitenkaan.
Salo lupaa, että Seinäjoella hän hyökkää kartturinsa Marko Salmisen
kanssa tosissaan kolmannen perättäisen yleiskilpailuvoiton kimppuun.

- Rajummin olisi tarkoitus ajaa ja saavuttaa talvelta puhdas
hattutemppu eli kolme perättäistä yleiskilpailun voittoa. Auto on taas
askeleen verran paremmassa balanssissa, vaikka isoin muutos tapahtuu
pikku hiljaa penkin ja ratin välissä.

- Kyllä Peugeot oli hyvä jo Mikkelissä, mutta jarruttelin paikka
paikoin turhan aikaisin ja osittain väärissäkin paikoissa. Mutta kun
tässä saadaan kilometrejä lisää alle niin se oma ajaminenkin paranee
automaattisesti, Salo muistuttaa.

SM Pohjanmaa-rallin toinen kilpailupäivä ajetaan monille täysin
uusissa maisemissa Alavuden ja Tuurin alueilla.

- Noin viisitoista vuotta sitten olen kyseisillä alueilla yhden rallin
ajanut, en muuta. Kuulemma siellä on hyvä talvikeli, joten mikäs sen
hienompaa. Perjantai-iltana ajetaan pari pätkää pimeässä ja se on kiva
juttu. Pimeys erottaa jyvät akanoista.

- Meillä on nyt hieman pienempi lähtönumero (13), joten rennosti vaan
eteenpäin. Voitosta taistellaan, mutta on siellä muitakin, jotka
yrittävät kärkeen ajaa. Kova taisto on luvassa, Salo ennustaa.

Teksti ja kuva: Marko Mäkinen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa