Facebook Twitter Email Pinterest

SM-Waltikka-Rallin tiedote 5

07.06.2006 / SM-Waltikka-Rallin tiedote 5

Tulevana lauantaina 10.6. Jari-Matti Latvala lähtee tosissaan tavoittelemaan Waltikka-Rallin voittoa. Näin tuumasi "Tuurin-Tähti" tiistaina Valkeakoskella Waltikka-Rallin infotilaisuudessa. Yleiskilpailun voittoa hänen kanssaan ahnaimmin hakevat Sebastian Lindholm ja Jarmo Mikkonen. Kosti Katajamäki olisi myös mukana kärjessä, mutta auton hajoaminen Kreikan MM-rallissa estää osallistumisen Valkeakoskella.

Waltikka-Rallin reitti täysin uudistunut

Viime vuonna Waltikka Rallissa oli keskituntinopeus joillakin 150 km tunnissa ja tänä vuonna sen arvioidaan olevan reitin luonteen vuoksi noin130 km tunnissa, kertoo kilpailunjohtaja Pekka Järvinen. - Reitillä on paljon hyppyreitä, kapeaa soratiestöä joten ajotaito ja tekniikka yhdessä nuotituksen kanssa korostuvat varsinkin kapeimmilla pätkillä.

Saarijärven nuori lupaus Suomen rallitähdistöön, Jarkko Nikara, kertoo hakevansa yleisen SM:stä kokemusta pyrkiessään urallaan eteenpäin. Tänä vuonna tähtäimessä on Nuorten SM -sarjan voitto. Ja hyvin on kausi hänellä alkanut - johtaa tällä hetkellä sarjaa.

Jari-Matti Latvala ajaa kilpailuja välillä N-ryhmän autolla tai sitten alla on WRC-kilpuri.
- Kun ajaa kahta erilaista autoa, niin testaus ennen kisoja nousee merkittäväksi. Tarvittava määrä kilometrejä on syytä olla ajettuna ennen varsinaista kisaa. Siinä on puolensa, kun ajaa kahdella eri ryhmän autolla, mutta luo se myös omat vaikeutensa.

Viime vuonna Waltikka-Rallin yleisen voiton nappasi Sebastian Lindholm ja tänä vuonna Latvala tuumasi, että voitto eikä muuta lähdetä tavoittelemaan. Sen verran kokenut kaveri, vaikka ikää ei vielä ole kovasti, niin ei voi muuta kuin voittoja hakea, hymyili Latvala.

AKK-Motorsport ry:n rallin lajipäällikkö Jukka Aho totesi, että tänä vuonna SM-sarjan rallin pisteiden hankinnat ovat tiukkoja kisoja. Mielenkiinto Suomen rallisarjaan on ollut myös ulkomailla hyvä. Tänä vuonna on paljon ilmoittautuneita sarjaan ulkomailtakin ja kun tietää suomalaisten rallikuskien tason, on miellyttävää huomata, että sarja kiinnostaa ja saamme näin sarjaan uutta väriä.
AKK-Motorsport ry:n rallin lajivalmentaja Risto Mannisenmäki totesi, että tällä hetkellä on valmennuksen piirissä kolme lupaavaa ralliparia - Jarkko Nikara, Juho Hänninen ja Kalle Pinomäki, joka ajaa myös MM-sarjaa .

Valmennettavien määrää hän ei nostaisi, koska silloin se asettaisi koulutukselle ja leiritykselle toisenlaiset aikarajat.
- Ja lisäksi haluan itse olla kyydissä ja mukana näiden nuorten kouluttamisessa, jotta pääsemme eteenpäin tavoitteissamme. Tulokset ovat olleet tähän asti erittäin hyviä, kertoi Mannisenmäki tyytyväisenä.

AKK-Motorsport ry:n vt. pääsihteeri Jani Backman kertoi ensimmäistä kertaa ajettavasta Finnkampen Motor 2006 tapahtumasta. Sekä Suomen ja Ruotsin ralli- ja ratatähdet kohtaavat Tukholmassa 19.7. ja ajamalla selvittävät kuka on se ensimmäinen Finnkampen Motor 2006 -mestari.

Tapahtumasta kaavaillaan Suomi-Ruotsi maaottelua jokavuotisena vuoroin Suomessa ja Ruotsissa käytävänä kilpailuna. Näissä maaotteluissahan on aina sellainen klassikkomeininki. Suomessa ajetaan vuonna 2007 seuraavan kerran ja paikasta ja ajankohdasta vielä käydään keskusteluja. Yksi mahdollisuus on Neste-Rallin yhteyteen rakennettu tai sitten Helsingissä esim. katurata kilpailuna. Mutta kaikki on vielä suunnitteluasteella.Tukholmaan järjestäjät odottavat Solvallan raviradalle yli 20 000 vierasta.

SM-Waltikka-Rallissa ajetaan seitsemän erikoiskoetta ja reitin kokonaispituus n. 310 km. Kun kaikki erikoiskokeet on ajettu, on niiden kokonaisvolyymi noin 92 km. Kaksi erikoiskokeista (EK1 ja EK2) ajetaan kahteen kertaan. Ensimmäinen auto statrttaa 9.31 Hotelli Waltikasta. Keskitetty huoltoatauko on Nuutajärvellä 12.50 ja toinen tauko 15.30. Ensimmäinen auto saapuu maaliin Hotelli Waltikalle n. klo 17.30. Rallipaketteja myydään kilpailukeskus Hotelli Waltikassa, Neste Pentinkulma Urjalassa ja Shell Iittalassa ja niiden myynti alkaa pe 9.6. klo 18.



Heidi Kopola, tiedotus/mediapäällikkö
SM-Waltikka-Ralli 10.6.2006
Savottatie 11 E 17, 37630 Valkeakoski
p. 0400 582 209
heidi.kopola@kolumbus.fi


Lisätietoja SM-Waltikka-Rallista: www.valkeakoski-motorsport.net

Lisätietoja Finnkampen tapahtumasta: www.finnkampenmotor.se

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa