Facebook Twitter Email Pinterest

Kosti Katajamäki

06.07.2006 / Kosti Katajamäki

Hallitseva suomenmestari Katajamäki testaa jo MM-sarjaa ajatellen

Ralliautoilun ison A-ryhmän hallitseva suomenmestari Kosti Katajamäki kilpailee ensi lauantaina SM-rallissa Kuusankoskella. Rallin MM-sarjaan Marcus Grönholmin alaisuudessa panostava Katajamäki ajaa kotimaassa Ford Focus WRC:llä kaksi osakilpailua ennen kauden päätavoitettaan Suomen MM-rallia. Kuusankosken SM-rallin lisäksi Katajamäki ajaa heinäkuussa vielä kansainvälisen rallin Tampereella.

- Odotan mielenkiinnolla kotimaisen kärjen kohtaamista yli puolen vuoden tauon jälkeen. Tarkoitus on ajaa kunnolla kilpaa, vaikkakin auton säätämiseen pitää myös keskittyä. Päätavoite on kuitenkin menestyä Suomen MM-rallissa. Mutta tottakai Kuusankoskelta haetaan vauhtia ja tulosta, ja se tarkoittaa tietysti, että voittoahan hakemaan lähdetään, Katajamäki sanoo.

Katajamäki ja kartanlukija Timo Alanne voittivat samalla yksityistallin ajokilla tammikuussa Arctic Lapland Rallyn molemmat osakilpailut tammikuussa. Sen jälkeen kaksikko on keskittynyt MM-sarjaan Fordin tehdastallin nk. kakkostiimin tuoreemmalla kalustolla.

- MM-sarjassa käyttämäni auto on hieman uudempaa versiota kuin tämä Suomeen tuleva auto, mutta perusasiat ovat ihan samanlaiset. Omalle ajotyylille sopivat säädöt pystyy tekemään tälläkin autolla. Enkä eniten tällä autolla testataan kuitenkin kuskia. Nyt ajetaan kuski kahdessa kilpailussa sisään ennen MM-rallia, Katajamäki sanoo.

MM-sarjassa Katajamäen kausi on ollut kaksijakoinen. Kausi alkoi upeasti Ruotsin osakilpailun kuudennella sijalla, mutta sen jälkeen Etelä-Euroopan rajuista soraralleista, Sardiniasta ja Kreikasta, on tullut keskeytys.

Miiro Koivula
0400539100
miiro.koivula@pp.inet.fi




Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa