Facebook Twitter Email Pinterest

Marko Kakko

06.07.2006 / Marko Kakko

Koskelaisen tavoitteena nousta takaisin palkintokoroketaisteluun

Marko Kakko on tyytyväisen oloinen ennen lauantaina ajettavaa Kuusankosken SM-rallia. Täksi kaudeksi valmistunut Mitsubishi Lancerin tuorein Evolution IX -auto on tullut tutuksi jo kesän sorallakin, ja koskelainen on saanut työkalunsa ajo-ominaisuudet häntä itseään miellyttäviksi.

Ison N-ryhmän SM-pisteissä kahdeksantena oleva Kakko on ajanut maaliin kauden jokaisessa osakilpailussa, mutta aivan terävimpään voittotaisteluun hän ei ole täysin kyennyt. Vauhtia on kyllä riittänyt, mutta pienet pulmat ovat hidastaneet ja vaikeuttaneet huipputuloksen syntymistä.

- Nyt kaikki on kunnossa. Olemme tehneet paljon töitä tiimin kanssa ja löytäneet uusia ratkaisuja, joiden avulla vauhti pitäisi nousta. Auton ajettavuus on ollut hieman pielessä, ja nyt löysimme siihen syyn. Olemme vaihtaneet lukko-ohjelman (säätää voimansiirtoa) sekä kokonaan uuden etulukon. Testeissä auto tuntui tosi paljon paremmalta ja se pysyi paremmin tiessä kiinni. Aiemmin auto tuntui vain liitävän soran päällä, Kakko tietää.

Kakko jatkaa Kuusankoskella yhteistyötään MM-kokemusta omaavan kartanlukija Jani Vainikan kanssa. Kaksikko lähtee seitsemän erikoiskokeen osakilpailuun numerolla 16.

- Tiet ovat varmasti viimeisen päälle. On ylityksiä ja mutkia. Tie kääntyy koko ajan johonkin ja korkeuserojakin löytyy. Pidän teistä, joissa on kunnolla luonnetta, ettei tarvitse vain suoria ja risteyksiä ajaa. Jos pystyn ajamaan maaliin ilman suurempia ongelmia, niin tuloksesta pitäisi tulla ihan hyvä, Kakko sanoo.

Miiro Koivula
0400539100


Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa