Facebook Twitter Email Pinterest

Sebastian Lindholm

06.07.2006 / Sebastian Lindholm

Ralliautoilun kauden toinen SM-sarjan kesäkilpailu ajetaan tulevana lauantaina Kouvolan ja Kuusankosken ympäristössä. Reitti noudattelee viime vuoden linjaa, sillä erikoiskokeet ovat pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta samoja, jopa järjestys on sama kuin vuosi sitten. Sebastian Lindholm lähtee kisaan SM-sarjan toisella tilalla. Bastin osalta mestaruuteen vaadittaisiin onnistumista kaikissa jäljellä olevissa kolmessa kisassa ja samalla sarjakärki Jari-Matti Latvalalla pitäisi olla jossain kisassa epäonnea. Yhtälö on siis vaikea, mutta ei mahdoton.

- Kyllä mestaruuden suhteen täytyy sanoa, että se on periaatteessa muiden käsissä. Mutta koskaan en ole halunnut antaa periksi. Meillä jäi Tunturi-ralli ajamatta ja siellä jaettiin molemmilta päiviltä pisteet erikseen. Sen vuoksi olemme olleet koko kauden pahasti takaa-ajajan roolissa, sanoo Basti.

Viime kaudella Lindholm vietti välivuotta SM-sarjasta, joten kokemusta näiltä teiltä ei ole. Nuotit pitää siis kirjoittaa alusta alkaen.

- Viime vuonna sarjassa mukana olleet kuskit ovat tietysti tässä suhteessa etulyöntiasemassa, mutta eiköhän meilläkin ole jotain mahdollisuuksia. Waltikassa ajo sujui ja tuloksena oli voitto. Sitä lähdemme tietysti myös täältä hakemaan! Ajoin hyvät testit viikko ennen kisaa ja auto tuntuu nyt todella hyvältä!

Kilpailussa nähdään mukana myös kisan viime vuoden voittaja Kosti Katajamäki, jonka alla on nyt Ford Focus WRC 04-malli. Kosti on ajanut tällä kaudella MM-ralleja, mutta voitti kauden alussa myös Tunturi-rallin. Lindholm laskee Kostin yhdeksi vahvaksi voittajasuosikiksi.

- Kostilla on alla huippuauto ja kokemus viime vuoden kisasta. Täytyy kuitenkin muistaa, että hän ei ole mukana SM-sarjassa, joten me seuraamme ensisijaisesti Latvalaa, Mikkosta ja Välimäkeä.

Lisätietoja:
Sebastian Lindholm
0400 441 917

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa