Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Ketomäki

07.07.2006 / Jukka Ketomäki

Suomen kesä on näyttänyt viime päivinä parhaat puolensa. Pistetaistelu on totista, tai pitäisikö sanoa hikistä. Voimme kaikki vain kuvitella, miltä tuntuu pukea päiväksi ylleen kolmikerroksiset tulelta suojaavat ajohaalarit, vetää kypärä päähän ja hansikkaat käteensä. 131 kuljettajaparille tämä on totisinta totta, kun SM-sarjan kärkikuljettajat ajavat paremmuudestaan tulevana viikonloppuna.

Lauantaina 8.7 ajettavaan SM OK Auto ralliin on ilmoittautunut koko maan parhaimmisto. Jukka Ketomäki lähtee rallin reitille Kai Risbergin kanssa ajokkinaan N-ryhmän Subaru. Ralliletka lähtee liikkeelle Kuusankoskelta aamulla kello 10 ja päätyy samaan paikkaan maalijuhlallisuuksiin kello 17:37.

Edellisen SM-rallin jälkeen Ketomäki kävi huimistelemassa SM rallisprintissä Leppävirralla. - Kisa oli ensimmäisen kierroksen osalta mainio ja pidin kakkossijaa heti Tomi Hallian jälkeen. Toisella kierroksella autosta katosi pitkässä ylämäessä veto tukkeutuneen ilmanputsarin takia ja putosin neljänneksi, Ketomäki harmittelee. Rallisprinteissä Special Saloon luokassa ajava Ketomäki jatkaa sarjassa kolmantena, omaten hyvät mahdollisuudet jopa sarjan voittoon. Rallisprintin SM-sarjassa on ajamatta vielä kaksi osakilpailua, joista seuraava kaasutellaan asfaltilla.

Rallirintamalla ajot jatkuvat Kouvolan äkkiväärillä ja vaativilla teillä.
- Edellisessä SM-kisassa vaivanneet jarrumurheet on laitettu kerralla kuntoon ja Tommi Mäkinen Racingin avustuksella olemme varustaneet auton tähän kisaan viimeisimmän luokituksen mukaisilla isoilla jarruilla.
- Edellisestä vuodesta Kouvolasta jäi mieleen reitin vaativuus ja lukuisat keskeyttämiset. Isossa N-ryhmässä keskeytysprosentti oli yli 40, joka on SM-ralliin melko iso luku, Jukka kertoo.

- Tuleva ralli on meille sikäli merkityksellinen, että meillä on mahdollisuus ratkaista Subaru Challengen voitto jo ennen kahta viimeistä osakilpailua. Tavoitteena on saalistaa kolme pistettä enemmän kuin Teemu Laatunen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että meidän on voitettava, jos Teemu sijoittuu toiseksi, Ketomäki päättää.

Subaru Challenge
http://www.subaru.fi/challenge
http://www.tommimakinen.com/

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa