Facebook Twitter Email Pinterest

Marko Kakko

10.07.2006 / Marko Kakko

Marko Kakko lähti täynnä intoa ja sisua rallin SM-osakilpailuun Kuusankoskella. Lauantainen hellekilpailu päättyi Mitsubishillä ajavalta koskelaiselta kuitenkin lyhyeen. Ajokin bensanpumpun rele pimeni jo avauserikoiskokeella, ja näin Kakko ja kartanlukija Jani Vainikka joutuivat jättämään kilpailun kesken heti kättelyssä.

- Moottori yskäisi kerran, ja hyytyi sitten samantien. Ei ollut mitään tehtävissä. Ensin ei ihan tiedetty missä vika oli, mutta myöhemmin ongelma paikallistettiin bensapumpun relestä johtuvaksi. Kilpailu kesti meidän osaltamme 17 kilometriä, Kakko harmitteli.

- Ottaa päähän ja aika paljon. Siihen saakka ajo sujui todella hyvin. Säädöt ja muutokset jotka autoon ennen kisaa tehtiin olivat todella onnistuneet. Olisi ollut todella mielenkiintoista päästä edes se ensimmäinen erikoiskoe maaliin. No, tämä on osa moottoriurheilua, Kakko jutusteli.

Lauantaisen kilpailun voitti Sebastian Lindholm. Ison N-ryhmän ykköseksi kaasutteli Juha Salo, joka myös johtaa SM-sarjaa.

Seuraavaksi Kakko ja Vainikka ajavat elokuun alussa Tampereen kansainvälisessä rallissa.

Miiro Koivula




Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa