Facebook Twitter Email Pinterest

Jouni Ampuja

11.07.2006 / Jouni Ampuja

Läkähdyttävän helteisissä olosuhteissa kurvailtu kansallisen rallisarjan viides SM-ralli tarjosi sen jokaisessa kolmessa luokassa kihelmöivää kilvanajoa. Erityisen mielenkiintoista taistelua paikasta auringossa oli N-ryhmässä, jossa viime vuonna WRC-autolla SM-sarjassa hopealle sijoittunut Jouni Ampuja teki comebackin N-ryhmän uunituoreella kilpailukalustolla. Ampujan ohjastettavana oli Mitsubishi Lancer Evo IX, joka oli valjastettu JuiceTuningin kilpaosilla.

Itse kilpailussa Ampuja ajoi erikoiskoe toisensa jälkeen tasaisesti N-ryhmän kuumimman kärjen tuntumaan sijoittuen lopulta ryhmän viidenneksi. Paluu SM-sarjaan ja N-ryhmään oli hyvä kun otetaan huomioon, ettei autoa ehditty juurikaan testata saatikka kunnolla säätää ennen kilpailua. Vaikka Jouni löyti ajokistaan ja ajostaan hienosäädettävää, mahtui kilpailuun myös paljon positiivistakin.

- JuiceTuningin alusta, moottorinohjausyksikkö ja lukkoboksi toimivat erinomaisesti, joskin pientä hienosäädettävää niistäkin löytyi. Täytyy kuitenkin muistaa, että olemme kehitystyön alkumetreillä ja tiedämme, mitä osa-aluetta kehitämme seuraavaksi. Vaikka en pystynyt täysin haastamaan N-ryhmän kärkimiehiä, tulen satavarmasti tekemään sen kauden kahdessa viimeisessä kilpailussa. Autossa on potentiaalia, jonka aiomme JuiceTuning Jussi Välimäen kanssa kaivaa esiin - tarvittaessa apua haemme vaikka maapallon toiselta puolelta, murisi Ampuja.

Teksti: Jani Kekoni / Plopcrew Productions

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa