Facebook Twitter Email Pinterest

SM Uusikaupunkirallin tiedote

28.08.2006 / SM Uusikaupunkirallin tiedote

Rallivuoden semifinaali

Turun Moottoriseuralaiset (TMS) lähtevät jo yhdeksättä kertaa evakkoon. Uudenkaupungin SM-ralli noudattelee hyväksi havaittua konseptia. Reittiä on jälleen rukattu ja ei voi ainakaan sanoa helpommaksi. Tavanomaiset kahdeksan erikoiskoetta, joista kahdella kilpailijat vierailevat kahdesti.

Jatka lukemista. Tässä tulee joitakin käytännön ohjeita.
Vanhaan tapaan rallin hermokeskus sijaitsee Aquarius-hotellissa. Media-palveluja on rajoitetusti tarjolla reittiin tutustumispäivänä perjantaina 8.9.2006. Se tarkoittaa sitä, että kaikki saavat haluamansa palvelut kilpailutoimistosta päivän aikana. Kisapäivänä, lauantaina 9.9.2006, Aquariuksen yläkerrassa sijaitseva mediakeskus aukeaa klo 8.00 ja palvelee iltaan saakka.

Vasta viimeisten lähdettyä, pakataan tavarat ja aletaan valmistautua historian kymmenenteen Uudenkaupungin SM-ralliin, jonka Turun Moottoriseuran evakkokoneisto järjestää kaudella 2007.

Rallipäivän kulku on seuraavanlainen: Kilpailijat starttaavat matkaan klo 10.01 alkaen ja rytmitys on tehty sellaiseksi, että jokaisen kahden pikataipaleen jälkeen piipahdetaan huollossa. Asvalttia on jälleen tarjolla rallirenkailla ajaville kilpailijoille. Maalissa ollaan noin 17.30 aikoihin, jolloin takana on kahdeksan toinen toistaan kimurantimpaa pikataivalta.

Hännisen otteet suurennuslasin alle

Yksi tämänvuotisen Uudenkaupungin SM-rallin mielenkiintoisimpia nimiä on eittämättä Kaj Kuistilan omistaman rallitallin Juho Hänninen. Elokuun suomalaisessa vauhtijuhlassa ensimmäisen kerran WRC-auton ratin taakse taitojaan näyttämään päässeen punkaharjulaisen ajot loppuivat liian aikaisin käsittämättömään tuomioon. Vääränlainen alusasu ajopuvun alla johti hänen sulkemiseen kilpailusta. Tavalla millä se tuli oli kaikkea muuta kuin oikea.

Vaikka järjestäjä oli havainnut rikkeen, sai hän ja neljä muuta rikostoveria jatkaa kilpailuaan. Myöhään perjantai-iltana tapahtuneen sulkemisen syynä oli turvallisuus. Niin tai näin, Juho Hännisen lisäksi mm. Urmo Aavan nimi pyyhittiin listoilta pois. Virolaisen katsottiin olevan syyllinen, kun hän oli käärinyt alusasunsa lahkeet polven korkeudelle. Nyt kuitenkin taistellaan N-ryhmän pisteistä. Pistejohtajana on tuttu kaksikko.
Kiinan rallisarjassakin kuluneen kesän aikana esiintyneet Juha Salo ja Mika Stenberg ovat kärjessä kuuden pisteen turvin. Jari Ketomaa ja Juho Hänninen jakavat kakkospaikat kuusi pistettä pienemmällä saldolla.

Kovavauhtisilla Uudenkaupungin ympäristön teillä käytäneen yksi vuoden kovimmista taisteluista N-ryhmän SM-pisteistä. Hänniseltä puuttuu kuluvalta kaudelta osakilpailuvoitto, mutta puutuuko vielä Uudenkaupungin rallin jälkeen jää nähtäväksi?

Pykälistö ja Kanerva ralliparina SM Uusikaupunkirallissa

Citroenin testeistä pääosin vastaava Juuso Pykälistö nähdään vajaan kahden viikon kuluttua Uudenkaupungin SM-rallin reitillä. Padasjoelta lähtöisin olevaa Pykälistöä ei ole nähty vuoteen kotimaisilla ralliteillä. Hänen vastuullaan on ollut Sebastian Loebin voittoisan työkalun pitäminen terävänä.

Ranskalaistehdas on kuluvalla kaudella kilpaillut Kronoksen yksityistiimin ilmoittamana MM-sarjassa. PSA-Konserni palaa sarjaan tehtaan tukema ensi vuoden tammikuussa Monte Carlon rallissa uudella C4:llä.
Uutukaista on testattu ahkeraan ja tuleva punainen paholainen on piipahtanut myös Suomessa sora- ja lentotesteissä.

Kaj Kuistilalta vapaaksi jääneellä RRE-rallitallin rakentamalla N-ryhmän Mitsubishin kahdeksikolla Uudenkaupungin maisemissa näyttäytyvän Pykälistön viereen istahtaa tuttu urheilumies Ilkka Kanerva.
Kansanedustajan aitoa kiinnostusta ralliautoilua kohtaan kuvaa hyvin se, että hän jättää yleisurheilun finaalit väliin osallistuakseen järjestäjien turva-autossa kartanlukijan tehtäviin.

Nolla-autojen esiinmarssin aloittavat Juhat Hellman ja Lehtonen. Kaverukset ovat matkassa F-ryhmän autolla.

Uudenkaupungin SM-ralli kuuluu Aalloilla

Järjestyksessään yhdeksäs Uudenkaupungin ympäristön nopeilla sorateillä ajettavasta SM-rallista raportoidaan kisapäivä Radio Auran Aalloilla. Taajuudet ovat seuraavat: Turussa ja lähiympäristössä 90,5 MHz, Vakka-suomessa 100.9 MHz ja Loimaalla 95,3 MHz.

Lähetykset alkavat kisapäivän aamuna 9.9.2006 ennen ensimmäisten kilpailijoiden lähtöä kahdeksan toinen toistaan vaativammalle pikataipaleelle, jatkuen aina siihen hetkeen saakka jolloin järjestelykoneisto valmistautuu jakamaan palkintopöydän antimia menestyneille kilpailijapareille.

Lähetykset juontaa tuttu ääni, Juha Kortelainen, joka pitää kuulijat ajan tasalla.


Tervetuloa seuraamaan kauden seitsemättä SM-pistetaistelua Uudenkaupungin merellisiin maisemiin ja nauttimaan syyspäivän ratoksi hurjasta rallivauhdista.

Antoisaa rallipäivää kaikille!
Jussi Friman
SM Uusikaupunkirallin tiedotuspäällikkö
jussi.friman@auriamail.net

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa