Facebook Twitter Email Pinterest

Mitsubishi Ralliart Finland

07.09.2006 / Mitsubishi Ralliart Finland

Juha Salo ja Jari Ketomaa ovat voittaneet kaikki kauden ison N-ryhmän SM-osakilpailut. Mitsubishi Ralliart Finlandia eli autonvalmistajan Suomen maahantuojan tiimiä edustavat kaverukset tavoittelevat Uudestakaupungista voittoa. Kaksikon kanssa voitosta tulee taistelemaan myös Juho Hänninen, joka hakee länsirannikolta kauden avausvoittoa. Automerkkien mestaruussarjassa Mitsubishi on kulkemassa kohti 15. peräkkäistä Suomen mestaruutta.

Hallitseva suomenmestari Salo on voittanut neljä ja ykköshaastajaksi noussut Ketomaa kaksi osakilpailua. Kumpikin ajaa Lancer Evolution IX -mallilla. Salo johtaa SM-sarjaa (66 p.), Ketomaa ja myös Mitsubishilla ajava Juho Hänninen ovat 60 pisteessä.

- Taistellaan täysillä voitosta ja mestaruudesta. Olisihan se tietysti hauskaa varmistaa mestaruus jo ajoissa, mutta tällä tavalla jännitys tietysti säilyy pitempään. Onhan se yleisön kannalta parempi näin. Hyvä lyönti vaan päälle, itseään niskasta kiinni ja terävänä rattiin, Salo suunnittelee.

Salo tietää, että mestaruus isossa N-ryhmässä ei voi ratketa vielä Uudessakaupungissa. Panokset pysyvät kovina päätösosakilpailuun Hyvinkäälle. Heti Uudenkaupungin pölyjen laskeuduttua Salo ja kartanlukija Mika Stenberg suuntaavaan matkansa Kiinan, jossa ajetaan sikäläisen mestaruussarjan kauden kolmas kilpailu.

Jari Ketomaa aikoo myös voittaa mestaruuden. Titteli olisi hänelle uran ensimmäinen.

- Taistelu on nyt tiukimmillaan. Meille tämä auto on vähän uusi vielä. Kehitystyötä on tehty koko kesä ja auto sopii käteen yhä paremmin. Tuotantoautojen N-ryhmässä vauhtia saa lisää eniten ehkä alustapuolelta ja jousituksesta. Ja tietysti ratin ja penkin välistä. Nopeilla teillä olemme parhaimmillamme, mutta pienillä hitailla teillä on vielä varaa parantaa vauhtia, Ketomaa tietää.

Salon kartanlukijana jatkaa Mika Stenberg ja Ketomaan rinnalla nuotteja Uudessakaupungissa lukee tuttuun tyyliinsä Tuomo Hannonen.


Lisätietoja:
Vemic Auto Oy Ab - MITSUBISHI-maahantuonti
Pekka Koski
GSM +358 400 210 490
pekka.koski@vemicauto.fi

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa