Facebook Twitter Email Pinterest

Jari Ketomaa

08.09.2006 / Jari Ketomaa

Uudenkaupungin ympäristössä lauantaina ajettava SM-ralli on tämän kauden seitsemäs ja samalla toiseksi viimeinen osakilpailu. Isossa N-ryhmässä kuluva kausi on sujunut tasaisissa ja jännittävissä merkeissä. Hallitseva Suomen mestari Juha Salo ja viime vuonna SM-pronssia napannut Jari Ketomaa ajavat molemmat tällä kaudella Mitsubishin maahantuojatiimissä, samanlaisilla Lancer Evo 9 -autoilla.

Tiimikaverukset ovat vieneet nimiinsä kaikkien tähän asti ajettujen osakilpailujen N-ryhmän voitot. Salolla voittoja on neljä ja hän johtaa SM-pisteissä kuuden pisteen turvin ennen tasapisteissä olevaa Ketomaata ja Juho Hännistä.

Jari Ketomaa ja kartanlukija Tuomo Hannonen ovat napanneet tällä kaudella kaksi osakilpailuvoittoa.

Mikkeliläisellä Ketomaalla on selkeä tavoite loppukaudelle:
- Ryhmävoittoa tavoitellaan molemmissa jäljellä olevissa kisoissa. Tämän tavoitteen täyttyminen toisi mukanaan SM-tittelin. Suunnitelma on siis laadittu, mutta sen toteuttaminen on helpommin sanottu kuin tehty! Tosi tiukan vastuksen saan ainakin 3-4 kuskilta, Ketomaa ennakoi.

Uudessa autossa vielä kehitettävää

Kesäkauden kahdessa ajetussa osakilpailussa Jari Ketomaa on ajanut N-ryhmän kärkivauhtia ja kirjannut molemmissa kisoissa pohja-aikoja nimiinsä. Kesäkausi alkoi Valkeakoskella komeasti ryhmävoitolla ja Kouvolasta tuloksena oli kolmas sija rengasrikon hidastamana.

- Kesän suunnitelma meni vähän uusiksi Kouvolan tapahtumien jälkeen. Olin kaavaillut ajavani voitosta Kouvolassa ja myös kertaalleen voittamassani päätöskisassa Hyvinkäällä. Niiden sijoitusten lisäksi olisi mestaruuteen riittänyt Ukista vaikkapa kolmossija, Ketomaa kaavaili.

- Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää painaa täysillä kärkeen molemmissa kisoissa.

Viime päivinä Ketomaa on ajanut kaksi testipäivää, joissa uutta kilpuria on pyritty kehittämään.

- Kyllä autosta löytyy vielä parannettavaa. Tosi hyvä se on jo nyt, mutta lisävauhtia on luvassa iskunvaimentimia ja jousia kehittämällä. Testeissä saimme uutta tietoa, mutta emme ehtineet saada uusia jousituksen osia vielä tulevaan Ukin osakilpailuun.

Lauantaina ensimmäinen kilpailija starttaa reitille kello 10.01 ja maaliin tullaan noin 17.45. Jari Ketomaan Mitsubishin kilpailunumero on 5.

teksti: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa