Facebook Twitter Email Pinterest

Team Mitsubishi Ralliart Finland

27.09.2006 / Team Mitsubishi Ralliart Finland

Rallin suomenmestaruus ratkaistaan viikonloppuna Hyvinkäällä

Mitsubishi-kuljettajat Jari Ketomaa ja Juha Salo taistelevat tiukimmin
SM-kullasta

Ralliautoilun SM-sarja huipentuu viikonvaihteessa ajettavaan Hyvinkään osakilpailuun. Finaalikisassa sovitellaan ison N-ryhmän mestaruusviittaa Mitsubishi Ralliart Finlandin kuljettajien Jari Ketomaan ja Juha Salon harteille. Kaksikko on voittanut Mitsubishi Lancer Evolution IX -autoillaan kaikki kauden aiemmat osakilpailut: Ketomaa kolme ja Salo neljä. Mitsubishi on jo varmistanut 15. peräkkäisen merkkimestaruuden.

Ketomaa johtaa sarjaa viiden pisteen erolla myös Mitsubishilla ajavaan Juho Hänniseen ja yhdeksän pisteen erolla Saloon. Ketomaa ja kartanlukija Tuomo Hannonen varmistavat uransa ensimmäisen suomenmestaruuden, jos sijoittuvat päätösosakilpailussa kolmen parhaan joukkoon. Tällöin kilpakumppaneiden sijoituksista ei tarvitse kantaa huolta.

- Mestaruus oli ainoana tavoitteena kun automerkkiä vaihdettiin Subarusta Mitsubishiin ja uuteen kauteen lähdettiin. Tässä vaiheessa kautta tavoitetta ei tietenkään ole syytä enää muuttaa. Lähdemme ajamaan ihan normaalisuoritusta. Se riittää. On tietenkin selvää, että mestaruus varmasti pyörii mielessä. Kyllä se vaan on kovaa lähdettävä heti alusta. N-ryhmässä kolmatta sijaa ei ajeta varmistelemalla, vaan ihan täysillä on mentävä, Ketomaa muistuttaa.

Juha Salo on hallitseva ison N-ryhmän suomenmestari. Hän haki ajotuntumaa viime viikonloppuna voittamalla eksoottiselta kuulostavan Kiinan rallisarjan osakilpailun. Salo ja kartanlukija Mika Stenberg ovat silti Hyvinkäällä tällä kertaa haastajan roolissa. Mestaruuden varmistamiseksi Juha on voitettava ja tiimikaveri Jari Ketomaa ei voi sijoittua neljättä sijaa korkeammalle.
- Kiinan kisa antoi hyviä, kovavauhtisia kilometrejä jolla on ajotuntuman kannalta merkitystä. Silti Suomessa ajetaan SM-sarjassa vieläkin kovempaa, joten täysillä pitää lähteä heti ekasta metristä. Tehdään oma suoritus ja katsotaan mikä on mitalin väri sunnuntaina. Lähtökohtaisesti kaikki on tietysti omasta suorituksesta kiinni, Juha Salo tuumaa.

Juho Hänninen on saalistanut pisteitä kaikista osakilpailuista ja hänen nettopistesaldonsa on 62, Ketomaan nettosaldon ollessa 75 ja Juha Salon 66, kun sarjassa lasketaan kuljettajan hyväksi seitsemän kahdeksasta osakilpailusta. Juho Hänninen on menestynyt varmuudellaan ja hän pokkaa kirkkaimman mitalin mikäli Jari Ketomaa tai Juha Salo eivät kerää viikonvaihteesta jäännöspisteitä enempää ja Hänninen sijoittuu ryhmässä vähintään kolmanneksi.

Hyvinkään osakilpailu, SM Finnsco -ralli käynnistyy lauantaina, ja on suomenmestaruusralliksi poikkeuksellisesti kaksipäiväinen. Erikoiskokeita ajetaan 16, joista osa lauantai-illan pimeydessä. Viimeiset erikoiskokeet paketoidaan sunnuntaina, jolloin kilpaa on ajettu peräti 206 kilometriä. Kilpailussa kaasutellaan MM-rallin tapaan myös kaksi rinnan ajettava yleiserikoiskoe Hyvinkään vauhtipuistossa lauantaina ja sunnuntaina.

- Erittäin hyvä, että SM-ralliin saadaan enemmän erikoiskokeita ja pituutta. On enemmän jännitettävää katsojille, kultaa jahtaava Ketomaa korostaa.


Lisätietoja:
Vemic Auto Oy Ab - MITSUBISHI-maahantuonti
Pekka Koski
GSM +358 400 210 490
pekka.koski@vemicauto.fi

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa