Facebook Twitter Email Pinterest

Jani Salomaa

28.09.2006 / Jani Salomaa

Rallin SM-sarja on yhtä osakilpailua vaille valmis tältä kaudelta. Kun ralliautojen moottorit käynnistetään lauantaina Hyvinkäällä on edessä vielä tiukat loppuratkaisut. SM-mitaleista taistellaan toden teolla Etelä- Suomen metsäteillä. Kaksipäiväinen kilpailu pitää mielenkiinnon yllä aina sunnuntai-iltapäivään saakka, minkä jälkeen tiedetään mitalistien nimet.

Jani Salomaalla ja Mikko Lappalaisella sekä heidän tiimillään, Salomaa Racingilla on takana hiukan kaksijakoinen kausi; joissakin osakilpailuissa vauhti on ollut hyvinkin kohdallaan, toisissa taas menestystä ei ole tullut aivan odotetusti. Kauden päätöksestä, Finnsco-rallista Salomaa odottaa paljon. Jani ja Mikko starttavat Hyvinkään keskustasta lauantai iltapäivänä klo 14 alkavaan ralliin numerolla 43.

- Meille tämä on lähes kotinurkilla ajettava kilpailu. Luultavasti osa erikoiskokeista on tuttuja jo entuudestaan. Lisäksi paikalla on varmasti paljon kavereita ja tuttuja katsomassa, joten se antaa lisää latausta kilpailuun. Odotan mielenkiinnolla kisaa, sanaili Salomaa torstaina ennen kisaa.

Ennen tärkeää rallia edessä on vielä lyhyt viimeistelytesti torstai iltana.
Useimmat SM-ralleista ajetaan valosan aikana, mutta Hyvinkäällä lisävalopatterit ovat totisessa käytössä.
- Pimeässä ajaminen on aina hiukan erilaista ja sitä on pakko käydä vielä hieman kokeilemassa, Jani suunnittelee.

- Viime vuonna olimme vastaavassa kisassa kuudensia, ja sitä tulosta lähdetään nyt ehdottomasti parantamaan. Pitkässä kilpailussa ehtii tapahtua paljon, sillä kilometrejä on tuplaten tavalliseen SM- ralliin verrattuna. Nyt täytyy myös pitää auto ehjänä ja tiellä täydet kaksi kisapäivää, miettii Salomaa.


Teksti: Salomaa-Racing tiedotus/Miika Wuorela 28.9.2006

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa