Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Ketomäki

30.09.2006 / Jukka Ketomäki

Ralliautoilun kotimainen mittelö suomenmestaruuksista on loppusilausta vaille
valmis. Kauden viimeisistä SM pisteistä ajetaan 30.9.-1 Lokakuuta SM Finsco
rallissa. Kilpailu ajetaan Hyvinkään ja Riihimäen ympäristössä, sisältäen
yhdeksän erikoiskoetta Lauantaina ja seitsemän Sunnuntaina.

Isossa N-ryhmässä kilpaileva Jukka Ketomäki ja Jarkko Alanen lähtevät tämän
vuoden reitille lähtönumerolla 6.
- Olen tyytyväinen autoon ja pidän, kun on vähän enemmän ajettavaa.
Tunnelmaa nostaa myös, kun päästään ajamaan pari pätkää pimeässä.

Kuluneen kauden aikana Subaru Challengen sarjavoiton varmistanut Jukka Ketomäki
hakee Hyvinkäältä sijoitusta kärkikolmikosta.
- Viime vuosilta meillä on nippu N-ryhmän kakkossijoja tästä kisasta, joten nyt
olisi voiton aika. Totta puhuen Mitaleista on niin kova taistelu Ketomaan,
Salon ja Hännisen kesken, että lähdemme heidän perään tarkkailemaan tilannetta
ja hiillostamaan heitä parhaamme mukaan, Ketomäki kertoo.

- Mitalit ovat tältä vuodelta luiskahtaneet käsistä. Edellisessä
Uudenkaupungin kisassa meillä oli vähän ongelmia ja jäimme puoli minuuttia
kärjestä heti alussa. Mahdollisuudet mitaliin menivät, kun jäimme luokassa
jäännöspisteille, kaikista ralleista pisteitä napsinut Ketomäki kertoo.

Hyvinkäällä ensimmäinen kilpailijapari starttaa rallireitille lauantaina klo
14:01. Huollossa piipahdetaan aina muutaman erikoiskokeen jälkeen ja voittajia
juhlitaan maalissa Sunnuntaina klo 14:25.


Subaru Challenge
http://www.subaru.fi/challenge
http://www.tommimakinen.com/

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa