Facebook Twitter Email Pinterest

1. ajopäivä: Sebastian Lindholm kiinni mestaruudessa

30.09.2006 / 1. ajopäivä: Sebastian Lindholm kiinni mestaruudessa

Ralli SM -päätösosakilpailu, Hyvinkää

Rallin suomenmestaruudet ratkotaan tänä viikonloppuna Hyvinkään ympäristössä ajettavassa SM Finnso-rallissa. Kaksipäiväisen päätösosakilpailun ensimmäinen, peräti yhdeksän erikoiskoetta käsittänyt ajopäivä on nyt takana ja Sebastian Lindholmin kahdeksas mestaruus häämöttää seitsemän erikoiskokeen ja 73 EK-kilometrin päässä. Ison N:n mestaruudessa on kiinni Jari Ketomaa ja pienessä N-ryhmässä Matti Rantanen.

Basti aloitti mestaruusjahdin räväkästi ja kellotti Peugeot 206 WRC -autollaan pohja-ajan heti ensimmäisellä erikoiskokeella, joka ajettiin Hyvinkään Vauhtipuistoon rakennetulla radalla, mies-miestä vastaan. Lindholmin hyvä ajorytmi jatkui kolmella seuraavallakin EK:lla, mutta juuri ennen huoltotaukoa ajetulla viidennellä erikoiskokeella nopeinta vauhtia piti Mitsubishillä matkaa tehnyt Jarmo Mikkonen Bastin jäädessä hänestä 10 sekuntia. Sen jälkeen Lindholm kuitenkin otti tahtipuikon takaisin hyppysiinsä ja oli kellotti pohjat lopuilla neljällä "pätkällä". Lauantaipäivän maalissa ero oli lopulta Lindholmin hyväksi 53,6 sekuntia ja mies siirtyi yötauolle hyvissä johtoasemissa.

Vara-autolla matkaa taittava Mikkonen oli päivän kokonaistuloksissa toiseksi nopein, ja valitteli huoltotauolla sitä, ettei auton vauhti oikein riitä haastamaan Lindholmia ja tämän WRC-kalustoa. Kolmanneksi nopein oli Jukka Hiltunen, joka on "uusi" nimi tuloslistan kärjessä, ja neljänneksi vauhdikkain kotiralliaan ajava Kari Ali-Rantala. Jos näissä asetelmissa tullaan maaliin myös huomenna sunnuntaina, niin mestaruuden vie Sebastian Lindholm, hopeaa Jarmo Mikkonen ja pronssia päätösosakilpailusta poissaoleva Jari-Matti Latvala.

Päivän positiivisimmasta yllätyksestä vastasi viidenneksi kovinta vauhtia pitänyt Tomi Hallia. Mitsubishi Lancer Evo 6:lla ajava Hallia ei ole ilmoittautunut Ralli SM -sarjaan, vaan mies ajaa "päätyökseen" rallisprinttiä - ja hyvin ajaakin, mies on lajin tämän vuoden suomenmestari. Saa nähdä jatkuuko Hallian hyvä vauhti myös huomenna.

Isossa N-ryhmässä tilanne SM-kullan ja muiden mitalien kannalta on edelleen auki - ja kolmen Mitsubishi Lancer Evo -kuljettajan kauppaa. Nuo kolme vahvinta mestaruuskandidaattia myös aloittivat päätösosakilpailun tasaisesti, sillä EK1:llä nopein oli Juho Hänninen, EK2:lla Juha Salo ja EK3:lla Jari Ketomaa. Päivän puolenvälin huoltotauolle mentiin järjestyksessä Salo, Hänninen, Ketomaa. Salo valitteli, että alkupään pätkillä ei oikein löytynyt hyvää rytmiä, ja pistejohdossa viimeiseen kisaan lähtenyt Ketomaa puolestaan koki kauhun hetkiä neljännen erikoiskokeen lopussa, jossa väärä nuotti meinasi viedä auton - ja mestaruushaaveet - ojaan. Lisäksi Ketomaa antoi tasoitusta kilpakumppaneilleen jo ensimmäisellä aikatarkastusasemalla, jonne hän saapui myöhässä ja sai 10 sekunnin aika-sakon.

Salo löysi kadoksissa olleen vauhtinsa tauon jälkeen ja ajoi seuraavat kolme erikoiskoetta kaikkein kovimmin. Päivän viimeisellä EK:lla nopein oli Juho Hänninen. Yötauolle mennään Salon johtaessa 7,1 sekunnilla ennen Hännistä. Kolmantena olevan Jari Ketomaan ero ykköseen on jo 31,4 sekuntia, mutta juuri tuo kolmaskin sija riittäisi Ketomaalle mestaruuden varmistamiseksi. Jos järjestys on huomenna sama kuin nyt, hallitseva mestari Juha Salo nousee Juho Hännisen ohi SM-hopealle.

Pikku N:ssä tilanne pysyy jännittävänä

Pienemmässä N-ryhmässä mahdollisuudet mestaruuteen on teoriassa peräti viidellä kuljettajalla. Ennen Hyvinkään kisaa näytti siltä, että kovinta kamppailua kirkkaimmasta mitalista käyvät Matti Rantanen, Ville Hautamäki ja Jarno Kinnunen. Mutta kuten tunnettua, voi autourheilussa tapahtua melkein mitä tahansa.

Reitille SM-pisteissä neljäntenä startannut Joonas Lindroos oli nimittäin päättänyt taistella mitaleista täysillä loppuun saakka ja muiden kärkimiesten tapaan Honda Civin Type R -autolla kaasutteleva nuorukainen kellotti pohja-ajan peräti seitsemälle päivän yhdeksästä erikoiskokeesta. Ja hurjaa oli Lindroosin vauhti muutenkin - EK9:llä hän esimerkiksi oli jopa yleiskilpailun 11. nopein!

Erikoiskokeilla 7 ja 8 kovinta vauhtia piti keltaisia numerolappuja autonsa kyljissä kantava Matti Rantanen. Yötauolle mennään Joonas Lindroosin johtaessa 57,8 sekunnin erolla toisena olevaan Rantaseen. Kolmantena on kauden parasta kilpailuaan ajava Vesa "hannunpoika" Mikkola, neljäntenä Ville Hautamäki ja viidentenä Jarno Kinnunen.

Jos tilanne on toisenkin kilpailupäivän päätteeksi tämä, mestariksi kruunataan Matti Rantanen, SM-hopeaa vie Joonas Lindroos ja pronssia Ville Hautamäki.


Tuloksia voi seurata reaaliajassa osoitteessa: www.mantta.fi/yritykset/tenab/online.htm
Kilpailun maali sunnuntaina 1.10. n. klo 14.30

Korotetut SM-pisteet: 24, 20, 16, 13, 10, 8, 6, 5, 4, 3


Kooste kilpailusta sunnuntaina 1.10. MTV3-kanavalla: Motor Forum Extra klo 17.00

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa