Facebook Twitter Email Pinterest

SM-mitalit jaettiin Hyvinkäällä - Bastille 8. täysosuma

01.10.2006 / SM-mitalit jaettiin Hyvinkäällä - Bastille 8. täysosuma

Autourheilun kotimainen huippusarja, Ralli SM päättyi tämän kauden osalta jännittävissä merkeissä kun mestaruuksien ja muiden mitalien ratkeamista saatiin odottaa aina viimeiseen osakilpailuun saakka. Ryhmä A:ssa mestaruuden varmisti Sebastian Lindholm, ison N:n SM-kultaa vei Jari Ketomaa ja tiukkaakin tiukemmassa pikku N:ssä kirkkaimman tittelin nappasi lopulta Matti Rantanen

sm-basti-podium_netti.jpgRyhmä A:ssa Sebastian "Basti" Lindholmin mestaruus oli periaatteessa maaliin ajoa vaille varma - ainoastaan Jarmo Mikkosella oli teoreettiset mahdollisuudet viedä titteli itselleen. Tämä olisi edellyttänyt Bastin keskeyttämistä tai jäämistä jäännöspisteille. Lindholm kuitenkin jatkoi hyviä otteitaan ja nakutteli pohja-aikoja tasaisen varmasti läpi myös koko toisen ajopäivän.

- Mukavaltahan nyt tuntuu. Mestaruus oli meidän tämän kauden tavoitteemme ja se on saavutettu. Meiltähän jäi kauden alussa "Tunturiralli" ajamatta, joten olimme takaa-ajoasemissa ja joka kisassa oli pakko päästä maaliin. Huoltotiimi toimi hyvin, samoin auto, eikä omia virheitäkään tullut paljoa, kahdeksannen SM-tittelinsä saavuttanut Basti kertasi kulunutta kautta.

- Vähän vaikeatahan se ajaminen kieltämättä tässä kisassa oli, kun oli pakko päästä maalin eikä saanut ajaa liian kovaa, Lindholm jatkoi.

- Kaksi päivää mentiin niin, että tavoitteena oli ajaa maaliin ja se on aina kuskille vaikeaa. Keskittyminen ei ole ihan 100%, kun ei ole pakko taistella voitosta mutta ei saa kuitenkaan lepsuilla. Nyt meillä meni kaikki yli 200 kilometriä OK - muutama jarrutus meni vähän pitkäksi, mutta ei muuta, kartanlukija Tomi Tuominen lisäsi.

Jarmo Mikkosen päivä synkkeni EK14:llä kun auto hyytyi starttiviivalle ja tuloillaan ollut "lähes varma" SM-hopea vaihtui kertaheitolla neljänteen tilaan. Ja yhden epäonni on toisen onni, sillä SM-hopeaa pääsi Jarmo Mikkosen keskeytettyä juhlimaan Jari-Matti Latvala, jonka mitalin väri ei ollut enää nuorukaisen omissa käsissä, sillä hän ei osallistunut kauden päätösosakilpailuun.

Kotiralliaan ajanut Kari Ali-Rantala nousi Mikkosen keskeytyksen myötä päätösosakilpailun kolmanneksi ja kuin varkain "Jampan" ohi myös SM-pronssille. Toiseksi Hyvinkäällä tuli sarjan ulkopuolella kilpaillut rallisprintin suomenmestari Tomi Hallia. Ali-Rantala oli maalissa luonnollisesti tyytyväinen yllätyspronssiinsa:
- 21 vuotta ollaan harrastettu ja nyt tuli ensimmäinen SM-mitali! Ja vielä ei-WRC-autolla. Tavoitteenamme oli ajaa kauden mittaan tasaisesti maaliin ja katsoa mihin se riittää. Kotikonnuilla oli mukava menestyä, mutta mitään kotikenttäetua meillä ei kyllä ollut. Samoilla teillä on ajettu jo sen verran, että ne ovat tuttuja kaikille.

basti-ajo_finnsco_netti
Ryhmä A, epäviralliset tulokset:
1. Sebastian Lindholm 1.48.50;6
2. Tomi Hallia +5.11;1
3. Kari Ali-Rantala +6.15;7
4. Tommi Luostarinen +9.02;3
5. Markus-Mikko Salo +9.07;0


Epäviralliset SM-tulokset:
1. Sebastian Lindholm 93,
2. Jari-Matti Latvala 64,
3. Kari Ali-Rantala 55,
4. Jarmo Mikkonen 50



Isossa N-ryhmässä päivä alkoi dramaattisesti kun ensimmäisen ajopäivän jälkeen johtoasemissa reitille startannut Juha Salo joutui jättämään leikin kesken heti sunnuntain avauspätkällä. Salon Mitsubishin perä luisui ojaan suht´ helpossa paikassa EK10:llä ja ojan pohjalla väijynyt kivi rikkoi vasemman takapyörän ripustuksen. Hallitsevan mestarin matka päättyi siihen ja mahdollinen SM-kulta vaihtui samalla varmaan pronssiin. Salon keskeytyksen myötä varmistui myös, että luokan mestaruuspokaaliin kirjattaisiin tänä vuonna uusi nimi.

sm-ketomaa-ajo_netti.jpgKamppailu kauden 2006 herruudesta jatkui siis Mitsubishi Lancer Evo 9 -autoilla ajavien Jari Ketomaan ja Juho Hännisen kesken. Hänninen oli ns. pakkovoiton edessä kun Ketomaalle mestaruuteen riittäisi ajaminen neljänneksi. Hänninen lähti luonnollisesti tosissaan jahtaamaan voittoa ja kellotti pohja-ajat sunnuntain jokaisella erikoiskokeella. Ketomaa kuitenkin sinnitteli yhteistuloksissa toisena, vaikka omien sanojensa mukaan pyrkikin jo hieman varmistelemaan ja ajamaan noin 80 prosentin vauhtia.

Juho Hänninen nappasi hyvällä ajolla tämän kauden ensimmäisen voittonsa, mutta miehen voittohana aukesi mestaruuden kannalta hieman liian myöhään ja niinpä toiseksi Hyvinkäällä ajanut Jari Ketomaa pääsi tuulettamaan uransa ensimmäistä suomenmestaruutta. Subarusta Mitsubishiin tälle vuodelle vaihtanut Ketomaa voitti kauden mittaan kaikkiaan kolme SM-rallia.

- Hienolta tuntuu! En muista edes monesko kausi tämä meille nyt oli, niin kauan on yritetty. Tällä kaudella olimme kolmen joukossa kaikissa kisoissa, joissa ajoimme maaliin. Ja kolme voittoakin tuli. Vain yksi kisa jäi kesken. Meillä on ollut tuuriakin, mutta niinhän sitä mestaruuteen täytyykin olla. Eilen EK4:llä oli lähellä mennä koko mestaruus. Tänään aamulla lähdettiin ajamaan siihen malliin että vehkeet pysyy ehjänä, onnellinen mestari kertasi maalissa.

- Pitihän se kauden ensimmäinen voitto tulla kun oli tullakseen, mutta eihän se oikein riittänyt. Salon kanssa kävimme hyvää kisaa ja onneksi sain painostettua Juhan virheeseen. Ihminenhän sekin näköjään on, Juho Hänninen vitsaili ja jatkoi:
- Vähän vaikeaahan se oli kun ei oikein tiennyt miten olisi tänään Juhan keskeytyksen jälkeen ajanut, mutta hyviä aikojahan sieltä tuli.

Kauden päätösosakilpailun toisen ajopäivän ja samalla ison N:n kolmanneksi kiirehti SM-sarjan ulkopuolella matkaa tehnyt Jarkko Miettinen ja sarjaan ilmoittautuneista kuljettajista Subarulla ajava Teemu Laatunen, joka sijoittui siis SM Finnsco-rallissa ison N:n neljänneksi.
sm-ketomaa_netti.jpg

Ryhmä N, yli 2000 cc, epäviralliset tulokset:
1. Juho Hänninen 1.50.19;7
2. Jari Ketomaa +0.53;0
3. Jarkko Miettinen +1.52;7
4. Teemu Laatunen +2.37;7
5. Janne Vähämiko +4.47;7


Epäviralliset SM-tulokset:
1. Jari Ketomaa 95,
2. Juho Hänninen 86,
3. Juha Salo 66,
4. Jukka Ketomäki 42,5



Matti Rantaselle pikku N:n SM-kultaa

Pienessä N-ryhmässä tilanne oli ennen kauden viimeistä osakilpailua äärimmäisen tasainen ja mestaruusmahdollisuus oli peräti kuudella kuljettajalla. Joukko kuitenkin hupeni jo ennen Hyvinkään starttia, kun Joni Nikko joutui perumaan osallistumisensa. Ailu Magga keskeytti lauantaina EK:n 5 jälkeen tekniseen vikaan, ja ensimmäisen ajopäivän jälkeen SM Finnsco-rallin johdossa olleen Joonas Lindroosin matka katkesi sunnuntaina erikoiskokeiden 11 ja 12 välillä voimansiirto-ongelmiin. Samalla hiipuivat nuorukaisen mitalitoiveet. sm-rantanen-ajo_netti.jpg

Kesän kaikki SM-osakilpailut voittanut Matti Rantanen päätti kautensa ajamalla voittoon myös päätösosakilpailussa. Honda Civic Type R -autolla kaasutellut Rantanen kruunasi kaiken nappaamalla perinteisesti vaikeasti valloitettavan pienen N-ryhmän suomenmestaruuden.

- Uskomattoman hyvä, täydellinen kesäkausi, ei voi muuta sanoa! Tämä päivä alkoi vaikeasti, mutta sitten helpotti kun kuulimme että Ville otti meitä heti ensimmäisellä pätkällä 7 sekuntia kiinni. Se herätti, ja sitten sai taas kiinni samanlaisesta hyvästä rytmistä kun eilen illalla. Oli parannettava omaa suoritusta tai muuten Ville olisi saanut kiinni. Tavoitteenamme oli kehnon alkukauden jälkeen ajaa lopuissa kisoissa kolmen joukkoon, ja hyvinhän se toimi - me jopa johdimme joka kisaa, ainakin jossain vaiheessa, Rantanen naureskeli voiton ja mestaruuden varmistuttua.

Rantasen pahin uhkaaja, Ville Hautamäki, jäi Hyvinkäällä lopulta kolmanneksi ja joutui toistamiseen tyytymään SM-hopeaan, mikä ei miestä ainakaan heti kisan päätyttyä kauheasti miellyttänyt:
- EK11:llä meinasimme ajaa kallioon ja tukivarret menivät solmuun. Huollon jälkeen yritimme hyökätä uudestaan ja oltiin välillä jopa pellolla. Silloinhan se on kivaa, kun kisa on tiukkaa - mutta toisaalta ei silloin kun lopulta itse häviää! Valkeakosken "täysmälliin" meni mestaruus, Hautamäki harmitteli, mutta löysi kuitenkin hopeastakin sellaisen positiivisen puolen, että: "joka vuosi kun on ajettu on myös tullut mitali".

Hyvinkään osakilpailussa toiseksi sijoittui hienon ajon jälkeen toisen polven ralliautoilija Vesa Mikkola.
- Ensimmäinen kerta kun olemme yleisen puolella podiumilla. Koko kisa meni hyvin. Meillä on ennenkin ollut vauhti kohdallaan, mutta nyt kaikki toimi loppuun saakka, Mikkola kertoi tyytyväisenä.

sm-rantanen_netti.jpgNeljäntenä maaliin saapunut Jarno Kinnunen varmisti sijoituksellaan SM-pronssia.


Ryhmä N, enintään 2000 cc, epäviralliset tulokset:
1. Matti Rantanen 1.58.19;7
2. Vesa Mikkola +0.14;8
3. Ville Hautamäki +0.21;3
4. Jarno Kinnunen +1.38;7
5. Jari Luostarinen +2.23;1

Epäviralliset SM-tulokset:
1. Matti Rantanen 79
2. Ville Hautamäki 69,5
3. Jarno Kinnunen 65
4. Joonas Lindroos 46


Viralliset tulokset osoitteessa: www.mantta.fi/yritykset/tenab/online.htm

Kooste kilpailusta sunnuntaina 1.10. MTV3-kanavalla: Motor Forum Extra klo 17.00

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa