Facebook Twitter Email Pinterest

Juha Vuorela

29.01.2007 / Juha Vuorela

Kauden avauskisa Arctic Lapland Rally oli jälleen vaativa koitos sekä kuljettajille että kalustolle. Rovaniemellä jaettiin omat erilliset SM-pisteensä sekä perjantailta että lauantailta. Ryhmä A:ssa lauantain maksimipisteet kuittasi Juha Vuorela, joka on kahden ajetun osakilpailun jälkeen A-ryhmän SM-pistejohdossa.

Kauden 2007 ensimmäisen SM-osakilpailun perjantaina voittanut Jarmo Mikkonen oli vauhdissa myös lauantaina ajaen aamun ensimmäisen pätkän pohjat. EK:lla 8 Mikkosen Ford Focus WRC lipesi niin syvälle hankeen, että lapiohommissa vierähti yli tunti ja lopputuloksena oli keskeytys.

Mitsubishilla ajava Jussi Välimäki siirtyi sen jälkeen A-ryhmän johtoon ja oli kakkosena tulevaa Juha Vuorelaa jo lähes minuutin edellä. Tekninen vika päätti kuitenkin Välimäen matkan EK11:llä.

Mitsubishi Lancer Evo 7:llä ajava Vuorela otti johtopaikan ja piti ykkössijan maaliin saakka Kai Eklundin kovasta ahdistelusta huolimatta. Kaksikon eroksi lauantaina jäi vain 1,9 sekuntia Vuorelan hyväksi.

- Olihan tämä aikamoinen yllätys. Tuuriakin toki tarvittiin, kun edestä tippui kavereita pois. Toisaalta Tunturiralli on sellainen kisa, että pitää olla tarkkana loppuun asti ja kaluston täytyy kestää maaliin saakka, tyytyväinen Vuorela kertasi maalissa.

- Oli meilläkin omat ongelmamme, mutta onneksi auto kesti. Jo perjantaina moottori alkoi kuluttaa reilusti nestettä. Huollossa kiristimme kannen pultteja ja ongelma saatiin hetkeksi hoidettua. Sama vika tuli eteen lauantaina ja saimme lisätä vettä koneeseen litrakaupalla, Vuorela huokaili.

Juha Vuorelalla oli Rovaniemellä kyydissä todellinen ammattimies, kun nuotteja luki Harri Rovanperän viereltä tuttu Risto Pietiläinen.
- Hienosti sujui yhteistyö ja erittäin opettavaista oli ajaa noin kokeneen kartanlukijan kanssa. Pietiläisellä on sovittu myös MM-ralleja muiden kuskien kanssa, joten yhteistyömme jatkoa ei ole vielä sovittu, Vuorela kiitteli.

Arctic Lapland Rallin yleiskilpailuvoittoon ajoi Kosti Katajamäki ennen Anton Alénia. Juha Vuorela sijoittui kahden päivän yhteisajoissa yleiskilpailun kuudenneksi. Vuorela keräsi avauspäivältä viidenneksi korkeimmat SM-pisteet ja lauantainahan tuli sitten komea täyspotti.

Rallin SM-sarja jatkuu Nilsiällä kolmen viikon kuluttua.

Jarno Saari
0400 959 565

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa