Facebook Twitter Email Pinterest

Kuljettajien kommentit kilpailun lähdöstä

13.06.2015 / Sami Kolsi

SM-Itärallin tiet eivät pelota kärkikuskeja

Joonas Tokee (SM3): Hyvillä fiiliksillä lähdetään ja nopeita teitä nuo kyllä ovat. Aika hurjiakin paikkoja löytyy ja kanttia vaatii laskea sinne mahdollisimman kovaa. Tässä välissä käytiin ajamassa ABC- ja Toivakka-ralli, joten ihan täyttä taukoa tässä ei ole pidetty. Tulevaisuuden Tähti -palkinto tuo vähän extralatausta tähän hommaan, mutta ei sen suuremmin kummittele mielessä. Parasta suoritusta täytyy joka tapauksessa lähteä tekemään.

Jaro Kinnunen (SM3): Kovaa pitää tänään mennä ja alusta asti pitää heti olla hereillä, koska kaikki lähtevät varmasti ajamaan lujaa. Hyvä rytmi pitää saada päälle. Kaloppi-Ralli käytiin ajamassa tässä ja vähän testiä, joten auto ja ukko ovat voittokunnossa.

Jari Huttunen (SM3): Tiet vähän jännittää, sen verran vauhdikasta menoa on luvassa. Paljon on ylityksiä ja hienot tiet muutenkin, joten hyvillä fiiliksillä lähdetään. Latviassa käytiin ajamassa muun muassa tässä välissä, mutta se päättyi bensapumpun rikkoontumiseen. Tähän kilpailuun lähdetään ajamaan ihan normaalia kilpailua ja katsotaan sitten kilpailun jälkeen, miltä tilanne näyttää esimerksi tuon Tulevaisuuden Tähti -kilpailun kannalta.

Ville Hautamäki (SM4): Haastava reitti on ja nopeaa, hyväkuntoista tietä. Nyppyjen ylityksiä on niin paljon, että kaikkia ei varmasti saatu nuottiin, joten tarkkana pitää olla. Keväällä oli aika paljon työkiireitä, joten testit on jäänyt oikeastaan aikalailla ajamatta. Tiet on täällä kuitenkin samat kaikille ja erityisellä mielenkiinnolla seuraan paikkakunnan oman pojan Jesse Turusen vauhtia. Toivotaan, että tulee hyvä kisa, niin sehän ois kaikista paras vaihtoehto.

Joonas Lindroos (SM4): Hienot tiet on luvassa, joten koitetaan laittaa kaasu pohjaan. Viikko sitten käytiin ajamassa Toivakka-ralli ja autossa olikin vähän veto-ongelmia, mutta ne taidettiin pystyä selvittämään, joten toivottavasti nyt kaikki pelaa. Kyllä tässä varmasti kova kisa tulee ja tosissaan saa ajaa loppuun asti.

Jussi Teppo (SM4): 2011 oon viimeksi ajanut kesällä kilpaa, joten katsotaan miten lähtee sujumaan. Kaksi pientä testiä ehdittiin ajamaan ennen tätä, joten toivottavasti auto ja mies on kunnossa. Koitetaan laittaa lappu lattiaan ja pysyä tiellä - nuotitkin tehtiin niin tarkasti kuin pystyttiin, joten toivottavasti se näkyy tuloksissa.

Jussi Vainionpää (SM1): Hyvin istuu tuo uus Citroenin R5:n hanskaan. Juuri muuta yhtäläisyyttä ei ole entisen Mitsubishin kanssa kuin se, että neljä pyörää vetää edelleen. Muuten mentiin kyllä iso harppaus melkein kaikessa eteenpäin. Hyvä jännitys on päällä ja reitti on nopea sekä haastava. Ylitykset ja mutkayhdistelmät ovat haasteellisia. Haastamaan lähdetään kärkeä, mutta lujaa saa varmasti mennä ja se vaatii virheetöntä ajoa.

Ari Vihavainen (SM1): Itäralli näyttää nyt perinteiset parhaat puolensa, nyt on isoa kovaa ja linjapaikkaa! Nyt jos ei jalka väpätä, niin pitäisi ihan hyviä aikoja tulla. Ihan kaikkia sarjan kisoja ei ajella ja mennään enemmänkin fiilispohjalta. Tännekin sain uuden kartturin, kun Risto Pietiläinen istui tuohon viereen. Ei lähdetä yliyrittämään, semmosella rennolla ja tarkalla ajolla voi tänään päästä pitkälle.

Juha Salo (SM1): Hieno on taas päästä ajamaan, hyviä teitä on luvassa? Uskoisin, että auto on hyvässä iskussa ja ollaan saatu sitä eteenpäin tässä kevään aikana. Kova taistelu tulee jätkien kanssa, mutta täytyy toki ajaa sitten vaan lujempaa kuin muut.

Teemu Asunmaa (SM2): Tiestö on hienoa ja on hyppyä sekä risteyksiä. Kattelin nuotteja vielä aamulla läpi, ja aika hurjilta näyttää. Kyllä tarkka saa tänään olla, jotta pärjää, mutta toki paljon nostella ei voi. Jonkun verran päästiin ajamaan kilsoja tässä ennen Itärallia, joten täysin kohmeisin käsin ei tarvitse lähte. Toivotaan, että kisa ratkeaa tänään ajemalla - sehän ois kaikista paras tilanne.

Joni Nikko (SM2): Hienoja teitä on tänään luvassa ja kovaa mennään - kaasu täytyy laittaa pohjaan. Viime viikonloppuna käytiin hakemassa vähän tuntumaa soralle Toivakassa, joten katsotaan miten tuo tuntuma kehittyy tänään. Voittoa lähdetään totta kai hakemaan.

Kristian Kiviniemi (SM2): Tiet on kyllä jälleen kerran mahtavat, vauhdikkaita ylityksiä on paljon ja koitetaan pitää tassut maassa. Kaloppi-Rallissa oltiin ajamassa tässä välissä ja suistuttiinkin, jonka jälkeen moukarille oli töitä. Vähän ajettiin testejä ennen tätä ja kyllä tässä nyt pitäisi ihan hyvässä iskussa olla.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa