Facebook Twitter Email Pinterest

Mikko Eskelisellä edessä WRC-debyytti - tavoitteena palkintokorokesijoitus

28.01.2016 / Jani Kekoni

Nyt perjantaina ja lauantaina Rovaniemen ympäristössä ajettavassa Arctic Lapland rallissa jyväskyläläinen Mikko Eskelinen ja hänen pitkäaikainen kartanlukija Arto Kapanen tekevät debyytin rallin MM-sarjasta tutun WRC-auton ratissa ja lähtevät haastamaan Ralli SM-sarjan kärkikuljettajat Mitsubishi Lancer WRC autollaan.
 
51. kerran ajettavan perinteikkään rallin 10 vaativalle erikoiskokeelle ja 233 erikoiskoekilometrille starttaava kaksikko suuntaa tavoitteenaan parantaa vuonna 2014 saavuttamaansa neljättä sijaa ja sitä kautta kerätä mahdollisimman paljon ns. korotettuja SM-pisteitä.
 
Eskelisellä edessä on juhlakilpailu kun hän 10. kerran lähtee taituroimaan Napapiirin kimuranteille pikataipaleille. Huippukokeneelle kartanlukija Arto Kapaselle vuoden 2016 Tunturiralli on järjestyksessään 19. Samalla Kapanen tekee paluun tutun ralliauton hyttiin kun hän edellisen kerran tällä samaisella Mitsubishi Lancer WRC autolla kilpaili Jani Paasosen kanssa vuoden 2003 Saksan MM-rallissa.
 
Riku Sepän Dynamo-rallitiimin alaisuudessa ajava Eskelinen odottaa tulevalta kilpailulta paljon, mutta silti lähtee matkaan odottavaisella ja nöyrällä asenteella.
 
- Hieman jo iäkkään ja harvinaisen WRC-auton kilpailukyky nykyaikaisia R5-luokan autoja vastaan on meille suuri arvoitus. Onneksi nyt odotus vihdoin päättyy ja päästään tositoimiin mittaamaan vauhtiamme erinomaisella lähtöpaikalla (nro 10). Olemme huolellisesti valmistautuneet kilpailuun ja testeissä löytäneet asioita joilla uskon kilpailukykymme olevan huomattavasti aikaisempia vuosiani parempi ja sitä kautta lähdetään parantamaan vuoden 2014 neljättä sijaa, Eskelinen kertoo.
 
- Rallireitti on mitä mainioimmassa ja erittäin nopeassa talvikunnossa. Autoilta vaaditaan runsaasti huippunopeutta ja sitä meillä WRC-autolla löytyy huomattavasti moderneja R5- ja S2000 autoja vastaan. Yritetään pitää kaasu pohjassa ja välttää virheet niin uskon tuloksenkin olevan hyvä. Lisäksi kun meillä on tiimissä mahtava tekemisen meininki niin kyllä tässä reitille lähdetään ehkäpä motivoituneempana kuin koskaan aikaisemmin, kansainvälisen rata-autoilun Lamborghini Super Trofeo sarjan EM-hopea ja MM-pronssimitalisti jatkaa.

Kuva: Jani Kekoni

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa