Facebook Twitter Email Pinterest

Pistetaisto kuumenee - MM-rallin kandidaatit ratkeavat

01.06.2016 / Sami Kolsi

Rallin SM-sarjan kausi jatkuu hartaasti odotetulla uudella kilpailulla 11. kesäkuuta Sastamalassa ja Huittisissa, kun vuorossa on kauden neljäs osakilpailu. Kesäkauden ja sorarallien sarjan aloittava Enset Oy SM-Ralli voi toisaalta olla suuressa ratkaisijan roolissa. Toisaalta taa SM-luokkien pistetaisto voi vain tiivistyä entisestään.

Kilpailuun on ilmoittautunut 121 kuljettajaa ja oman lisämausteensa kilpailuun tuo se, että reitillä ei juuri tuttuja EK-kilometrejä sarjan kuljettajille ole. Yhteensä kilpailussa ajetaan 119 erikoiskoekilometriä. Legendaarinen ralliradio on jälleen myös mukana ja kilpailupäivänä lähetykset kuuluvat niin netistä kuin lähempänä kilpailua ilmoitettavalla FM-taajuudella.

SM1-luokassa Juha Salo on keulilla 66,5 pisteellä talvikauden ja kolmen osakilpailun jälkeen. Kovimmin perässä hiillostaa Mikko Eskelinen, joka on vain 17 pisteen päässä. Kolmantena luokassa on norjalainen nuori rallitaituri Ole Christian Veiby, joka häikäisi jo Mikkelissä ja voitti Tahkolla. Kannattaakin pistää Veiby mieleen ja nuorta miestä voi seurata myös Rallin junioreiden MM-sarjassa.

Mainittakoon myös SM1-luokan osalta, että Jarkko Nikara ei osallistu kilpailuun. Tommi Mäkinen Racing taas marsittaa japanilaiskaksikkonsa uudella kalustolla viivalle, kun sekä Hiroki Arai että Takamoto Katsuta kilpailevat Ford Fiesta R5 -autoilla ja nyt siis SM1-luokassa.

SM2-luokassa tilanne on huomattavasti seesteisempi, mutta ei missään nimessä taputeltu. Teemu Asunmaa on kärjessä 87,5 pisteellä ja hän on voittanut luokkansa jokaisen kilpailun tällä kaudella. 32,5 pisteen päässä Asunmaata ahdistaa hienoa kautta ajava Juha Koljonen ja kolmantena luokassa on uuden auton opettelussa talvikauden viettänyt Ville Hautamäki.

SM3-luokan pistetaistelun lisäksi Enset Oy SM-Rallin tulokset määrittävät ne alle 25-vuotiaat nuoret, jotka valitaan Tulevaisuuden Tähti -projektin valintakoetilaisuuteen Vierumäelle ja tavoittelemaan palkintoa päästä ajamaa Suomen MM-rallin, Neste Ralliin. Luokan johdossa on Anssi Rytkönen ja toisena Jukka Korhonen, mutta he eivät ikänsä puolesta voi osallistua projektiin. Vahvimmin valintakoepaikoissa ovat tällä hetkellä Pyry Ovaska, Miika Hokkanen ja Juuso Nordgren.

SM4-luokassa Jesse Turunen lähtee kesäkauteen kärkipaikalta 62,5 pisteellä. Toisena luokassa on Joonas Lindroos 43 pisteellä ja kolmantena Esa Ruotsalainen, vain 2,5 pisteen päässä Lindroosista. Haastajia löytyy tietenkin tästäkin luokasta yllin kyllin ja muun muassa Marko Männyn, Jaro Kinnusen ja Petri Itkosen menoa kannattaa pitää silmällä.

Kuva: Toni Ollikainen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa