Facebook Twitter Email Pinterest

Mikko Eskelisen tähtäin podium-sijoituksissa

08.06.2016 / Jani Kekoni

Aikaisemmin Ralli SM-sarjan talviosakilpailuissa kaksi kertaa kolmesta mahdollisesta ns. superautojen luokan palkintokorokkeella vieraillut jyväskyläläinen Mikko Eskelinen ja hänen luottokartanlukija Arto Kapanen hakevat jälleen samaa tavoitetta nyt viikonloppuna Sastamala-Huittinen -akselilla ajettavasta Enset Oy SM-rallista. Mitsubishi Lancer WRC Step2 -autolla kilpaileva kaksikko on valmistautunut kesäkauteen kahdella testipäivällä ja päässyt itseluottamusta turvaavaan vauhtiin.
 
Kuluvalla kilpailukaudella myös Lamborghini Super Trofeo EM-sarjaa ajava Eskelinen on kolmen talviosakilpailun jälkeen upeasti kiinni SM-hopeassa. Nyt kesä-, elo- ja syyskuussa ajettavissa kesän kolmessa sorarallissa hän saa vastaansa talvelta tutut kilpakumppanit, joilla kaikilla on vielä mahdollisuudet mitaleille. Lisäksi samoista tärkeistä SM-pisteistä ajaa kaksi uutta japanilaista haastajaa kun Tommi Mäkinen Racingin ajattamat Hiroki Arai ja Takamoto Katsuta hyppäävät SM2-luokasta SM1-luokan modernien Ford Fiesta -kilpureiden ohjaamoon.
 
Eskelinen povaa kivenkovaa kilvanajoa kilpailun yhdeksällä erikoiskokeella ja niiden tarjoamalla 119 erikoiskoekilometrillä.
 
- Olemme kevään testierikoiskokeilla löytäneet talvelta reserviin jäänyttä vauhtia ja sen myötä uskallan jälleen asettaa kunnianhimoiset tavoitteeni SM1-luokan kolmen nopeimman autokunnan joukkoon. Kahden testipäivän aikana sain huomata, että hieman iäkäs WRC-autoni sopii huomattavasti paremmin soralle kuin lumelle ja sen sekä autoni sorasäätöjen myötä on ollut kyllä todella nautinnollista kurvailla Suomen Suvessa, Eskelinen kertoo.
 
- Moninkertainen Suomenmestari Juha Salo ja norjalainen MM-sarjaa ajava Ole Christian Veiby sekä tallitoverini Ari Vihavainen ovat Enset Oy SM-rallissa kovimmat kanssakilpailijat eikä missään tapauksessa voi unohtaa talvikaudella epäonnistuneita saatikka uusia SM1-luokan tulokkaita. Luvassa on intensiviistä kilvanajoa ja panoksena nyt haetaan asetelmia syyskussa huipentuvalle sarjalle. Täysillä mennään heti ensimmäisestä kilometristä lähtien ja katsotaan maalissa mihin se sitten riittääkään, rallin vuoden 2010 Suomi Cup mestari jatkaa.
 
Lauantaina ajettavaan kilpailuun Eskelinen ja Kapanen starttavat lähtönumerolla 39.
 
Rallin SM-pisteet 2016 3/6 osakilpailua, SM1-luokka: Super4, top-5:
1. Juha Salo, Peugeot 208 T16 R5, 64½ pistettä
2. Mikko Eskelinen, Mitsubishi Lancer WRC, 49½ pistettä
3. Ole Christian Veiby, Skoda Fabia R5, 43 pistettä
4. Ville Ruokanen, Mitsubishi Lancer Evolution 10, 35 pistettä
5. Ari Vihavainen, Mitsubishi Lancer WRC, 33 pistettä

Kuva: Jani Kekoni

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa