Facebook Twitter Email Pinterest

Esa Ruotsalainen tähtää SM4-luokan kärkeen

09.06.2016 / Jarno Saari

Saarijärven UA:n Esa Ruotsalainen lähtee positiivisin mielin tulevan viikonvaihteen Ralli SM-osakilpailuun, joka on sarjan neljäs ja kesäkauden avaava osakilpailu. Hän on johtanut omaa SM4-luokkaansa kaikissa alkukauden kisoissa, mutta voitot ovat jääneet vielä saamatta tältä kaudelta.
 
Ruotsalainen ja kartanlukija Enni Mälkönen starttaavat kuitenkin hyvistä asemista, sillä he ovat SM4-luokan sarjapisteissä kolmantena. Kaksikon Honda Civicin oveen liimataan lähtönumero 3.
 
- Ajoimme hyvät testit sunnuntaina. Voimansiirrossa oli uutta osaa, ja pääsimme testaamaan Michelinin uusia sorapyöriä. Kaikki toimi moitteitta ja ajoimme ehjät testikilometrit, Esa summasi.
 
- Uskon, että kaikki on nyt valmista, ja lähdemme jatkamaan sillä otteella ja kilpailukykyisellä vauhdilla mihin talvikausi keskeytyi.
 
- Tunnelma on ainakin korkealla ja on mukavaa päästä kilpailemaan pitkästä aikaa. Huittisten ja Sastamalan suunnalla ei ole SM-tason ralleja ajettu miesmuistiin, joten tuleva kilpailu tarjoaa kaikille tasapuolisen haasteen.
 
Enset Oy SM-ralli käynnistyy Huittisten kaupungintalon edustalta lauantaina klo 10. alkaen. Kilpailussa ajetaan yhdeksän erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 119 kilometriä. Maaliin Sastamalan Vexve Areenalle ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan lauantai-iltana alkaen klo 18.
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa