Facebook Twitter Email Pinterest

Jaro Kinnunen valmis kesän ensimmäiseen SM-ralliin

10.06.2016 / Jarno Saari

Viikonloppuna koittaa kesäkauden ensimmäinen Ralli SM-osakilpailu Sastamalan ja Huittisten alueella, jonne Jarospeed-tiimi lähtee haastamaan SM4-luokan muita kilpakumppaneita Honda Civicillä.
 
Enset Oy SM-ralli alkaa lauantaina aamulla ja päättyy iltakuuden aikoihin. Kilpailijat tutustuvat rallin erikoiskokeisiin perjantain aikana.
 
Kilpailussa on yhdeksän erikoiskoetta ja - nykysuuntauksesta poiketen - kaikki pätkät ovat yhteen kertaan ajettavia. Tästä toimintamallista kilpailijat varmasti pitävät ja nostavat hattua järjestäjien tekemän työn edessä.
 
- Hienoa ajaa noin monta eri pätkää. Positiivinen puoli on myös se, että tiestö säilyy hyvässä kunnossa. Nuotituksen onnistuminen on nyt suuremmassa arvossa, Jaro Kinnunen kiittelee.
 
- Kilpurin kanssa on painittu koko kevät tai oikeastaan kaikki se väliaika mitä tässä on ollut. Pientä kehitystä on tehty ja hieman teknisiä murheita ollut, mutta niistä ollaan selviydytty.
 
- Viime sunnuntaina käytiin testaamassa autoa ja suunta on selvästi oikea! Alustaa ollaan saatu reippaasti eteenpäin ja se tuo luottamusta ajoon. Kisaan lähdetään maltillisin tavoittein, koska auto on selkeästi vielä kesken. Jos kaikki toimii ja saa hyvän rytmin päälle, niin uskon vauhdin nousevan kisan edetessä varmasti.
 
Jaro Kinnunen ja kartanlukija Pasi Haataja starttaavat reitille numerolla 17.


 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa