Facebook Twitter Email Pinterest

Tommi Järvinen toiseksi SM3-luokassa

12.06.2016 / Jani Salonen

Teiskon urheiluautoilijoiden Tommi Järvinen sijoittui SM-sarjan kesäavauksessa toiselle sijalle. Teknisistä vioista pitkin kautta kärsinyt Järvinen ei suurempia tulostavoitteita kisaan asettanut, vaan tarkoitus oli keskittyä varmaan ajoon sekä mitata vauhtia luokan kärkimiehiin.

Lauantain ensimmäiset neljä erikoiskoetta kuitenkin hämmensivät Järvisen ja kartanlukijana toimivan Vesa Koivulan. Parivaljakko kuittasi aamun ensimmäisistä erikoiskokeista kaksi nimiinsä ja pitivät näin ollen hallussaan luokan kärkipaikkaa. Seuraavilla rytmi oli kuitenkin kateissa ja huoltoon tultaessa Järvisen sijoitus oli luokassaan toinen + 8,8 sekunnin erolla Juuso Nordgreniin.

- Saatiin uusi kone autoon ja sisäänajoa tehtiin ajamalla auto kisapaikalle. Olihan se hämmentävä hetki, kun huomasi olevansa kisan johdossa. Autoa ei kuitenkaan voi äärirajoille vielä viedä, vaan ajamisen pitäisi olla totuttelevaa. Ehkä sen johdosta tuli löysättyä liikaa ja Nordgren kuittasi saman tien ohitse.

Taistelu SM3 -luokassa jatkui iltapäivällä odotetun kiivaasti. Järvinen ei ollut ajoonsa tyytyväinen, ero kärkipaikalle oli kasvamassa liian isoksi ja takana hengittänyt Jukka Korhonen lähestyi uhkaavasti. Järvinen valitteli hengetöntä konetta ja koki bensansyötössä ongelmia. Mies päätti siirtyä kontrolloimaan tilannetta siten, ettei Korhonen tulisi ohitse ja toinen sija pysyisi maaliin saakka. 

- Alkoi tulla selväksi, etten kärkipaikkaa enää tavoita. Sen tavoittaminen olisi vaatinut puhdasta hulluttelua, enkä sitä nyt halunnut tehdä. Korhonen oli kuitenkin jahtaamassa sijoitustani, joten oli keskityttävä heidän takana pitämiseen. Siinä tuli onnistuminen ja nyt olen enemmän kuin tyytyväinen tulokseen. Toinen sija ja ennen kaikkea saavuttiin maaliin, tätä herkkua ei ole kuluvalla kaudella meidän kohdalle osunut.

SM3- luokan kolmen kärki SM Enset Oy SM-rallissa
1. Juuso Nordgren  1:03:15,1
2. Tommi Järvinen   + 35,3 s.
3. Jukka Korhonen  + 41,9 s. 

Kuva: Jani Salonen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa