Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Kasilla nousujohteinen SM-ralli - nähdään myös Jyväskylässä

13.06.2016 / JiiVee Korpela

Rallin SM-sarjan kesäkausi avattiin Sastamalan ja Huittisten ympäristön vauhdikkailla sorateillä. Vaativa yhdeksän erikoiskokeen reitti karsi kilpailijoita rankalla kädellä. Rally Team Kasingin miehistö Jukka Kasi ja Henri Ania kurvailivat rallin läpi maltilla. Mukaan lähti SM1 -luokan yhdeksänneksi korkeimmat pisteet. 

-Pätkät olivat paikoin älyttömän nopeita. Reitillä oli paljon paikkoja joissa sai vetää pitkät matkat isolla vaihteella kaasu pohjassa. Nyt pitkillä suorilla meillä tuli huiput vastaan liian aikaisin. Täytyy myöntää, että vähäisten treenien jälkeen jarrutuspaikat kovasta vauhdista olivat varsinkin kisan alussa pahasti hukassa, kuvaili Kasi kisan alun tunnelmia. 

Enset Oy rallin kaikki erikoiskokeet olivat vain kertaalleen ajettavia teitä. Kasi nosti vauhtia kisan loppua kohden. Viimeiselle pätkälle laihialainen tuuppasi kuudenneksi nopeimman ajan.

-Kesäkausi on avattu ja auto on ehjä. Ajamattomuus kovavauhtisilla sorateillä tuntui epävarmuutena ja se näkyy lopputuloksessa. Jos vain kerran roikutettiin oikein kunnolla etupyörää ilmassa, niin silloin on menty liian hiljaa. Parempi kuitenkin näin, että auto säilyi ehjänä pian alkavia kesätreenejä varten. Kokonaisuutena kesän avauksesta jäi hyvä mieli. 

Kasi ajaa vasta toista SM-kauttaan nelivetoisella laitteella. Kaudella 2013 kalenterissa oli kolme junnuluokan rallia F-ryhmän Escortilla. Sitä ennen miehellä oli taukoa rallimaailmasta liki 30 vuotta. Nykyisellä SM1 -luokan Ford Fiesta S2000 -autolla Kasi on kilpaillut SM-sarjassa viime syyskesästä alkaen.

-SM1 -luokkaan on vuoden aikana tullut paljon lisää kuljettajia nopeilla autoilla. Luokan taso on kasvanut koko ajan. Olen saanut kilometriajoistani vuoden aikana pois 1,5 – 2 sekuntia. Vielä pitäisi kuroa kiinni sellaiset 0,4 – 0,8 sekuntia kilometriltä.  Sitten alkaisimme olla oikeassa vauhdissa heti siinä kärkikolmikon tuntumassa, Kasi laski. 

Ennen syyspuolella ajettavia SM-ralleja Kasi ja Ania hakevat tosissaan kohennusta erikoiskokeiden kilometriaikoihin.

-Talvella kun täytin 50 vuotta, tuli mieleen, että sitä voisi juhlistaa ralliin liittyvällä asialla. Lyötiin päätös lukkoon ja heinäkuulle kalenteriin on merkitty Suomen MM-ralli, Neste Rally Finland. Sitä ennen pitää saada lisää luottoa nuotteihin ja nopeisiin teihin. Jyväskylässä tähdätään ehjään kisaan, jota kautta saamme lisää kokemusta syksyn SM-ralleihin.

Kuva: JiiVee Korpela

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa