Facebook Twitter Email Pinterest

Tommi Järvinen hakee Turusta paikkaa auringossa

19.08.2016 / Jani Salonen

Teiskon urheiluautoilijoita edustava Tommi Järvinen starttaa Turun SM-ralliin rennolla otteella. SM3-luokassa kilpaileva Järvinen kertoo tehneensä valmistautumista kisaan pitkin kesää, käyden katsomassa muun muassa Tulevaisuuden Tähtien kilvanajoa Suomen MM-rallissa sekä tutustumassa kisan aattona rallimuseoon Kangasalalla.

- Edellinen osakilpailu palautti luoton tekemiseen, joten nyt otettiin tällainen poikkitaiteellinen lähestyminen kisaviikonloppuun. Lisävalot kohdistettiin toissa päivänä ja sen jälkeen innostuin ajatustyöhön. Pohdiskelin, että edellä vauhtia tulevat määrittämään rallisprintin Suomen mestari, Englannin rallisarjan mestari ja Tulevaisuuden Tähti. Mikäs se meidän titteli olisi, Järvinen tuumii.

Järvisestä kuulee, ettei mies ota kilvanajosta turhia paineita. Kokemusta on vuosien varrella kertynyt paljon ja vaihtelevasti sujunut ura SM-rallin parissa on opettanut miestä kovallakin kädellä.

Turun rallista Järvisellä on kuitenkin erityinen muisto edelliseltä vuodelta, kun ralliradion juontaja kyseli mikä mies tämä Järvinen oikein on. Tuolloin mies ajoi kolmanneksi SM3-luokassa ja otti uransa toisen palkintosijan SM sarjassa.

Nyt tuota sijoitusta lähdetään kirkastamaan ja tavoite tulee olemaan vaativa. Kovavauhtiset tiet eivät tue Citroen C2:sta huippunopeuksien osalta, mutta pienemmillä osuuksilla tilannetta voi kompensoida.

Loistavasti kesäkautensa avannut Järvinen voi yllättää jälleen. 

Kuva: Jani Salonen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa