Facebook Twitter Email Pinterest

Jaro Kinnusella vauhtia ja teknisiä murheita Turun SM-rallissa

22.08.2016 / Jarno Saari

Turun ympäristössä ajettu SM-kauden viides osakilpailu ei tuonut menestystä Jaro Kinnuselle, joka lähti hakemaan parannusta alkukauden sijoituksilleen. Teknisten ongelmien vuoksi kilpailu päättyi keskeytykseen, kun ajamatta oli vielä kolme erikoiskoetta.
 
Jarospeed-tiimin kesän aikana tekemä kehitystyö Honda Civicin kanssa näytti sentään positiivisia merkkejä, sillä Turun keikalta saavutuksena oli kilpurin ensimmäinen pohja-aika SM4-luokasta, joka oli samalla myös koko kisan nopein kaksivetoisten aika.
 
Kilpailun lyhyt avauspäivä osoittautui jo vaikeaksi, kun kuljettaja ei löytänyt riittävää luottoa illan hämärässä ja liukkailla teillä.
 
- Lisäksi moottorin lämmöt alkoivat nousta ja sen vuoksi keskittyminen oli ihan jossain muualla kuin ajamisessa. Illan kolmas pätkä sujui ajollisesti jo hieman paremmin, mutta hieman ennen maalia alamäessä veto katkesi ja rullailimme maaliin vetoakselin petettyä, Jaro kertasi.
 
Huollossa tiimi ahkeroi yömyöhään ja laittoi auton kuntoon. Toisen päivän aamu alkoikin loistavissa merkeissä, kun EK4:n tulostaululle merkittiin Kinnuselle ja kartanlukija Pasi Haatajalle pohja-aika.
 
- Aamulla ajo tuntui mukavalta ja se näkyi tuloksissa. Mutta sitten taas alkoi ongelmat vaivata ja vaikka huoltoon asti päästiin, niin lopulta kisa keskeytyi EK7:n siirtymälle koneen käyntihäiriön vuoksi.
 
Pienet ongelmat läpi kisan häiritsi aika paljon keskittymistä oleelliseen, eli tekemiseen pätkällä, joten kuljettajakaksikko ei kumpikaan päässyt parhaimpaansa.
 
- Ihmetyttää, että ongelmia oli nyt näin paljon. Kilpuri laitetaan aina rallien välissä tosissaan ja huolella kuntoon, mutta ongelmien aihe tuntuu vaihtuvan aina seuraavassa kisassa.
 
- No kyllä tämä vielä hyväksi kääntyy! Positiivista oli huomata se, että tehty työ auton nopeuden suhteen on onnistunut. Vaikka nyt vauhti oli vain yhdellä pätkällä kohdallaan, niin tiedostan itse, että asioissa on menty eteenpäin, Jaro Kinnunen päätti.
 
Ralli SM -sarjan päätöskilpailu koittaa Tampereella 23.-24. syyskuuta.
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa