Facebook Twitter Email Pinterest

Rallin SM-sarjan päätöskilpailussa ilahduttava osanotto

21.09.2016 / Ossi-V. Takala

Kotimaisen ralli SM-sarjan taivaalla näyttävät sarastavan aurinkoisemmat ajat, ainakin mikäli on uskomista kauden viimeisen osakilpailun lähtöluetteloon. Harvoin on menneen vuosikymmenen aikana nähty SM-sarjan päätöskilpailussa näin runsasta osanottoa kuin 23 – 24.9. ajettavassa Pirelli Rallissa Tampereella.

Kaiken lisäksi kisan 160 ilmoittautunutta ovat enemmän kuin missään aikaisemmassa tämän vuoden osakilpailussa. Nelivetoluokista toinen ehti jo ratketa ja toinen varmistui ilmoittautumisvaiheessa, mutta kiinnostus kilpailua kohtaan ei hiipunut.

Kahta edelleen avoinna olevaa mestaruutta ja kaikkien luokkien himmeämpiä mitaleita ovat tavoittelemassa, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, kaikki ne joilla niihin vielä on mahdollisuus.  

Osallistumisaktiivisuus on hyvä merkki, mutta vielä merkittävämpi on sarjan pääluokassa, SM 1:ssä, tapahtunut kehitys. Mukaan ilmoitetuista 21 autosta yli puolet eli täysi tusina lukeutuu nykyaikaiseen WRC2-kalustoon, käsittäen kahdeksan R5:sta ja neljä S2000-autoa.

Eikä tässä vielä kaikki, vahvat huhut kertovat kehityksen jatkuvan ”luonnollisen kierron” merkeissä. Ensi kaudelle oltaneen hankkimassa lisää R5-luokan ajokkeja ja sen myötä nykykalustoa siirtyy uusien käskijöiden käsiin. Toteutuessaan tämä piristää merkittävästi tulevan vuoden ralli SM-sarjaa.

Uusia tuulia puhaltelee myös Pirelli Rallissa, sen SM4-luokassa, kun varkautelainen Janne Eronen tuo viivalle Suomessa ennen näkemättömän Toyota GT 86 R3-kilpurin. Saksasta tänne rantautuva ajokki on takavetoinen, boxer-moottorinen aito ”kilpatykki”. On mielenkiintoista nähdä miten se taipuu suomalaisilla sorateillä.

R2-autojen SM3-lokassakin nähdään uutuuskalustoa, onhan mukana jo Turun osakilpailussa debyyttinsä tehnyt Opel Adam R2.

Uutta kalustoa ja 80-luvun nostalgiaa

Uusi kalusto tekee tuloaan, mutta tiet jolla sitä taivutetaan sisältää vahvaa 80-luvun nostalgiaa. ”Tampereen tapaan” Pirelli Rallin reitti tukeutuu takavuosien Suomen MM-rallin ”Jyskälä”-tiestöön. Tänä vuonna se sisältää kaksi maininnan arvoista ”uutuutta”.

Rallin ”Henkka”-teeman mukaisesti ajetaan samaista nimeä kantava erikoiskoe Vesilahden Onkemäen-Krääkkiön teillä. Tämä erikoiskoe sisältää niitä teitä, jolla Henri Toivonen vuoden 1983 Suurajoissa teki yön pimeydessä erään huimimmista ajosuorituksista, kukistaessaan Opel Mantalla kaikki kanssakilpailijansa, nelivetoja myöten, tahtia ”sekunti per kilometri”. Saavutus joka tuotti erikoiskokeella 11 sekunnin pohjat.

Toinen uutuus on niin ikään 80-lukua ja vie toisenlaiseen maisemaan. Valkeakosken kaupungin kaduille, joilla vanhemman väen keskuudessa, vielä tänäkin päivänä elävät tarinat Suurajo-kilpailijain koukeroista Säterin Kiharalla. Tämä 3,2 kilometrinen sora-asfaltti kaupunki-EK on todella kihara. Kun katsojan yleensä, samassa paikassa kilpailijat kahdesti nähdäkseen, pitää odotella tuntikausia, niin tällä erikoiskokeella hän näkee ne kolmasti, eikä tarvitse odottaa kuin minuutti. 

Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa