Facebook Twitter Email Pinterest

Jaro Kinnunen haastajana Tampereen SM-ralliin

22.09.2016 / Jarno Saari

Ensi viikonloppuna koittaa kauden 2016 viimeinen Ralli SM -osakilpailu, joka ajetaan Tampereen ympäristössä. Perjantaina aamulla kilpailijat lähtevät nuotittamaan rallireittiä ja illansuussa ralli alkaa jo kahden erikoiskokeen myötä. Yötauon jälkeen lauantain ohjelmassa on seitsemän hienoa erikoiskoetta.
 
Jaro Kinnunen ja kartanlukija Pasi Haataja lähtevät jälleen haastamaan SM4-luokan kovaa kärkeä.
 
- Parhaimmillaan kyyti on riittänyt jo pohja-aikatasolle, joten siinä mielessä on mennyt hyvin ja vauhti on ollut kasvussa. Kauden aikana on ollut hyviä kisoja, mutta vastaavasti on ollut myös paljon teknisiä ongelmia, Kinnunen kertasi.
 
- Edellisen osakilpailun moottoriongelmat on saatu kuntoon. Kone käytiin läpi ja viaksi ilmeni vääntynyt venttiili, myös katalysaattori oli tukossa. Nyt lähdetään uusin eväin kohti parempaa suoritusta. Niin ainakin toivotaan!
 
Jarospeed-tiimi suoritti viime viikonvaihteessa ennakkotestit Honda Civicillä, jota on kehitetty kauden edetessä kilpailukykyisemmäksi.
 
- Pääsimme ajamaan kunnon testitielle Mäntyharjulla. Edellisen kisan jälkeen tehtyjen huoltotoimien jäljiltä kilpuri tuntuu istuvan tiehen tosi hyvin, Jaro Kinnunen kiitteli.
 
- Tampereen päätöskisasta muodostuu mielenkiintoinen, kun viivalle asettuu kaksi uutta autoakin. Taso on siis entistäkin kovempi, mutta sehän on vain positiivinen asia.
 
- Perjantai on pitkä päivä ja se on kaikille tiukka setti: Nuotitukseen pääsee suuntaamaan jo aamulla kuuden jälkeen. Pitkän reitin kiertämisen jälkeen ehtoolla päästään ajamaan pari pätkää.  Odotettavissa on varmasti hyvä kisa, Jaro päättää.
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa