Facebook Twitter Email Pinterest

Eerik Pietarinen ajoi Tampereella ensimmäisen SM-osakilpailuvoiton

29.09.2016 / Jarno Saari

Rallin SM-sarja päättyi syyskuun viimeisenä viikonvaihteena Tampereella, jolloin Eerik Pietarinen pääsi näyttämään kykynsä ja nuorukainen pokkasi ensimmäisen osakilpailuvoittonsa SM-tasolta. Kyseessä oli myös ensimmäinen luokkavoitto kotimaisesta arvosarjasta Dmackin renkaille.
 
SM-tasolla voittaminen vaatii monen asian loksahtamista kohdalleen. Eerik Pietarinen on tästä hyvä esimerkki. 22-vuotias tuusulalainen on välillä kilpaillut etuvetoisella Ford Fiestalla, välillä taas nelivetoisella Mitsubishi Lancerilla.
 
Nyt kauden 2016 lopulla Pietarinen näytti vauhtinsa Mitsubishillä. Hän johti hetken jo edellistä osakilpailua, mutta Tampereella hallussa oli koko matkan SM2-luokan kärkipaikka.
 
- Kauden päätteeksi tuli todettua Dmackin renkaiden ominaisuudet. Ensimmäiset pätkät ajoin pehmeällä seoksella. Pito oli tosi hyvä, ja sitten lopuksi käytin medium-seosta. Pätkäajat sen kyllä kertovat, kuinka rengas pelasi, kuljettaja kertoi tyytyväisenä.
 
Ykköstila oli ansaittu, sillä Eerik Pietarinen ja kartanlukija Juhana Raitanen kellottivat kisan aikana seitsemän pohja-aikaa yhdeksästä mahdollisesta. Kaksikko voitti 26,6 sekunnilla luokan Suomen mestarin Teemu Asunmaan.
 
Kolmas sija meni myös Dmack-kuljettaja Olli Lahdelle, joka saavutti kesäkauden toisen palkintosijansa. Kokonaisuudessaan Dmack-renkailla oltiin palkintopallilla kaikissa kesän kolmessa SM-osakilpailussa.
 
Menestyksen takana on luonnollisesti hyvät kuskit ja tietenkin renkaat, joilla ajetaan MM-sarjassakin nopeimpia aikoja. Samat renkaat ovat asiakkaiden käytössä myös Suomessa. Dmackilla oli teknistä etumatkaa varsinkin viime viikonlopun olosuhteisiin GS82 -renkaalla.
 
- Oikein positiivinen tulos näin kauden päätteeksi, joten innolla odotamme ensi vuoden ralleja. Pietarinen on kehittynyt kuljettajana tosi hyvin, ja nyt hän osasi hyödyntää taitavasti renkaiden seosvalikoiman, renkaiden kehitystyössä mukana oleva Jari Ketomaa kiitteli.
 
Renkaiden kokovalikoima kasvaa jatkossa, joten Dmackin kilpailukyvyn hyödyntäminen on entistä laajemmin mahdollista ensi kaudella myös muissa kilpaluokissa.
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa