Facebook Twitter Email Pinterest

Riihimäki-ralli ajetaan jälleen SM-osakilpailuna

15.12.2016 / Pekka Virtanen

Todella komean ja pitkän historian omaava Riihimäki-ralli ajetaan 20. toukokuuta jälleen SM-osakilpailuna. Edellisen kerran Riihimäen Urheiluautoilijat järjesti SM-rallin talvella 2012.

Riihimäki-ralli on järjestetty jo 40. kertaa, eli kyseessä on yksi komeimman historian omaavista kansallisista ralleista. Ensimmäisen kerran Riihimäki-ralli, joka on perinteisesti kaasuteltu talvella, ajettiin vuonna 1960.

Riihimäki-ralli oli rallin SM-sarjan legendaarinen avauskilpailu 60-, 70-, 80- ja vielä 90-luvullakin. Tuorein SM-sarjan avauskilpailun status RiiUA:n rallilla on vuodelta 2012.

Riihimäen UA on järjestänyt 2010-luvulla viisi rallia, ja ne kaikki ovat olleet arvokilpailuja. Vuoden 2012 SM-sarjan avausosakilpailua edelsi tammikuussa 2011ajettu Historic Rally Trophyn avausosakilpailu. Vuosina 2010, 2014 ja 2015 Riihimäellä ajettiin F-cup-rallisarjan pisteistä.

Talviralleistaan tunnettu RiiUA järjesti vuoden 2015 rallin syksyllä, mikä antoi hyvät eväät tulevan SM-osakilpailun järjestämiselle. Toukokuussa kaasuteltava Riihimäki-ralli tarjoaa edellisistä Riihimäen UA:n ralleista tuttuja elementtejä, joihin kuuluu muun muassa kaupunkialueella ajettava yleisöerikoiskoe. SM-osakilpailussa kilpailijat saavat tutustua erikoiskokeisiin perjantaina 19.5.

SM-rallisarjan seitsemästä osakilpailusta kolme ajetaan talvella. Riihimäki-ralli avaa sarjan kesäkauden Rovaniemen, Mikkelin ja Kuopion talvirallien jälkeen. Riihimäki-rallin jälkeen SM-pisteistä ajetaan vielä Kouvolassa, Uudessakaupungissa ja Tampereella.

Kuva: Marko Mäkinen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa