Facebook Twitter Email Pinterest

Antti Selivaaran rallikauteen 2017 paljon uutta ja vähän vanhaa

16.12.2016 / Jarno Saari

Ralli SM-sarjan kausi 2017 käynnistyy tammikuun lopulla Arctic Lapland Rallin merkeissä. Jo nyt alkutalven aikana tiimit ovat valmistautuneet tiiviisti tulevaan kauteen. Niin on tehnyt myös porilainen Antti Selivaara, joka panostaa entistä enemmän SM-sarjassa menestymisen eteen.
 
Menneellä kilpailukaudella SM-pistetaulukossa neljänneksi päätynyt Selivaara aikoo jatkossa työntää kaasujalkansa lähemmäksi luokan kärkeä ja palkintokoroketta.
 
Ensi kauden autona tulee olemaan Asunmaan Teemun kauden 2016 mestaruusauto Subaru Impreza R4-versio, jonka ylläpidosta vastaa edelleen Asunmaan asiantunteva huoltotiimi.
 
- Tältä kaudelta lähdin hakemaan lähinnä kokemusta, opettelemaan SM-ralleja ja nuotitettavia kilpailuja. Kertaalleen ylsin palkintopallille ja kehitystä tapahtui, mutta jatkossa tavoitteet täytyy asettaa korkeammalle, Selivaara kertoo.
 
- Olen aloittanut valmistautumisen tulevaan kauteen, tiimille on hankittu harjoitusauto, joka vastaa melko pitkälle tulevaa kilpa-autoamme.
 
Antti Selivaaran uudeksi kartanlukijaksi on varmistunut kovan tason ammattilainen Jani Salo, jolla on myös kokemusta kansainvälisistä rallikisoista.
 
- Olemme jo tehneet yhdessä nuottiharjoituksia ja yhteistyö tuntuu toimivan. Lisäksi olen tehnyt nuottia Jukka Korhosen kanssa. Niinpä olen nuotillisesti täysin eri tilanteessa kuin vuosi sitten tähän aikaan.
 
Subaru-kuski on nyt parhaillaan Lapissa, jossa hän treenaa neljän päivän ajan. Tammikuussa alkaa toinen Pohjoisen leiri, jolloin ajetaan varsinaiset ennakkotestit. Vielä kilpailun alla on ohjelmassa lisää testiä, joilla eväillä voi sitten lähteä luottavaisena Tunturin seikkailuun.
 
- Kilpaluokkana on sama SM2, jossa ajettiin jo tänä vuonna. Luokasta on tosin tulossa todella kovatasoinen, kun mukaan on ilmoittautumassa iso joukko kovia kuskeja. Kovasti täytyy töitä tehdä, mutta mitalitavoitteesta ei tingitä, Selivaara päätti.
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa