Facebook Twitter Email Pinterest

Jani Luhtaniemi rallin SM-sarjaan – ”Ihan sama kuka tulee vastaan, täysillä taistellaan mestaruudesta”

29.12.2016 / Anu Haapalainen

19-vuotiaan tuusulalaisen Jani Luhtaniemen tulevan kauden kisasuunnitelmat ovat selvillä. Hyvinkään Urheiluautoilijoita edustava kuljettaja nähdään kaudella 2017 Ralli SM –sarjan SM3-luokassa Ford Fiesta R2 -autolla. Uusi auto hankittiin Latviasta.

- Auto saatiin tallille joulukuun alussa. Kaikki tarvittavat osat on uusittu, ja auton pitäisi nyt olla timmissä kunnossa. Tänään se katsastettiin ja läpi meni, kertoo tyytyväinen Luhtaniemi.

Testikilometrejä uudella kilpurilla on tähän mennessä ajettu tasan nolla.

- Mitä nyt pari kertaa tallin pihassa oon sillä ajanut, ei muuta. Tammikuun alussa ollaan menossa Kajaaniin testaamaan pariksi päiväksi, ja samalla reissulla on tarkoitus ajaa ensimmäinen kisa. Tärkeintä on päästä treenaamaan nuottia sekä autoa kisatilanteessa, mutta tietenkin voittoa kisasta lähdetään hakemaan, naurahtaa Jani.

Luhtaniemen vieressä nuotteja lukee Juha-Pekka Jauhiainen. Yhteistä kisakokemusta on parin jo vuoden ajalta, ja Jani on kartturiinsa erittäin tyytyväinen.

- Jussan kanssa on mukava työskennellä, kun ollaan samanlaisia persoonia. Ei oteta asioita liian vakavasti, vaikkakin tosissaan ollaan kisaamassa.

Ralli SM -sarjan SM3-luokka on viime vuosina ollut erittäin tasainen ja mielenkiintoinen, ja monet luokassa menestystä niittäneet kuljettajat (mm. Teemu Suninen ja Jari Huttunen) ovat jatkaneet menestyksekästä ralliuraansa kansainvälisillä ralliteillä. Jani Luhtaniemellä on selvät tavoitteet tulevalle SM-kaudelle:

- Uskon että vauhti riittää. Ihan sama kuka tulee vastaan, täysillä lähdetään taistelemaan mestaruudesta.

Kuva: Tonigraphs/Toni Ollikainen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa