Facebook Twitter Email Pinterest

Antti Selivaara uudella autolla ja kartturilla SM-sarjaan

25.01.2017 / Jarno Saari

Ralli SM-sarjan kausi 2017 käynnistyy perjantaina Arctic Lapland Rallin eli Tunturirallin merkeissä. Antti Selivaara on valmistautunut kaksipäiväiseen koitokseen niin huolellisesti kuin se vain on ollut mahdollista.
 
Jo alkutalven aikana Selivaara kävi Lapin lumilla treenaamassa ja tammikuun aikana on mittariin kertynyt lumitreeniä kahden kunnon testijakson verran.
 
- Viimeisin treeni meni oikein huippuhyvin. Luottamus nuottiin ja ajamiseenkin nousi selvästi. Niinpä nyt on hyvät lähtökohda tulevaan kilpailuun, Selivaara summasi.
 
Viime kaudella SM-pistetaulukossa neljänneksi päätynyt porilainen on asettanut tavoitteekseen yltää lähemmäksi luokan kärkeä ja SM2-luokan palkintokoroketta.
 
Kalustona on Asunmaan Teemun kauden 2016 mestaruusauto Subaru Impreza R4-versio, joten autosta ei menestyminen jää kiinni. Uutta tiimissä on myös kartanlukija Jani Salo.
 
- Olemme tehneet yhdessä nuottiharjoituksia ja kaikki pelaa silläkin saralla. Nuotillisesti olen täysin eri tilanteessa kuin vuosi sitten 
tähän aikaan.
 
Subaru-kaksikko on kolmen päivän ajan nuotittanut Tunturirallin erikoiskokeita.
 
- Nuottihommia on painettu alkuviikko ja torstaina ohjelmassa on shakedown-pätkä ja perjantaina alkaa itse kisa. Lauantaina illasta 
ollaan paljon viisaampia, että kuinka kilpailu sujui, Selivaara huikkaa lopuksi.
 
Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa