Facebook Twitter Email Pinterest

Eerik Pietarinen jatkoi voittoputkeaan SM2-luokassa

19.02.2017 / Jarno Saari

Mikkelin Vaakuna-rallissa jatkuivat tuusulalaisen Eerik Pietarisen hienot suoritukset, kun 23-vuotias kuljettaja pokkasi jo kolmannen 
peräkkäisen voittonsa SM2-luokasta. Menestysputki alkoi jo viime kauden päätöskisassa, ja nyt pistepotti kasvoi kauden toisella ykkössijalla.
 
Mutta aivan kuten avauskisassa Rovaniemellä, Mitsubishi-kuljettaja koki pieniä vaikeuksia rallin kuluessa.
 
- Avauspäivän kaksi pätkää tuli otettua ehkä liiankin varovaisesti, mutta silti pääsin nousemaan reilun viiden sekunnin johtoon, Eerik Pietarinen kertasi.
 
- Toinen kisapäivä käynnistyi hyvällä ajalla, mutta sitten EK4:lla tuli ohjelmaa. Auton keula vaurioitui, kun hypyn jälkeen tiessä ollut rytky iski autoon tosi kovaa. Keulasta hajosi puskuri ja valot, mutta aikahukkaa syntyi siitä, että molempien eturenkaiden pinta irtosi. Ilmeisesti isku oli niin kova, että renkaan vyöt katkesivat!
 
-Sen jälkeen EK:n loppuosa oli melkoista liukastelua ja hävisin yli 30 sekuntia, mutta luokan kärkipaikka sentään pysyi hallussa.
 
Pietarisen ja kartanlukija Juhana Raitasen vauhti oli myös päivähuollon jälkeen muille liikaa ja etumatka kasvoi tasaisesti.
 
Lopulta kaksikko juhli voittoa 39,8 sekunnin erolla Janne Eroseen, joka kilpaili samanlaisella Lancer Evo9-mallilla.
 
-Kaksi viimeistä pikistä tultiin jo melko rauhakseltaan. Silti ajoin yhden risteyksen pitkäksi - tai ehkä se johtui juurikin siitä, että meno oli sellaista varmistelua.
 
-Kausi on alkanut kieltämättä aika komeasti, jos tuloksia katselee. Ollaan tehty kisoissa hyvää työtä ja nuotti on toiminut, summasi sarjajohtaja vaatimattomasti.
 
Myös nuorempi Pietarinen palkintopallille
 
Pietarisen veljeksistä nuorempi eli Henrik Pietarinen, 22, saavutti Mikkelistä palkintosijan kaksivetoisten autojen kovatasoisessa SM3-luokassa.
 
Ford Fiesta R2:lla ajava Henrik Pietarinen ja kartanlukija Juha Lummaa avasivat rallin luokan kuudennella sijalla, mutta toinen päivä nosti kaksikon osakkeita.
 
- Heti alussa tuli annettua turhaa tasoitusta, kun valitsin huonon lähtöpaikan pehmeältä lumelta pitävän uran vierestä. Auto jäi melkein paikoilleen, kun pitoa ei löytynyt, Henrik totesi.
 
- Toisen päivän aikana nousimme kisaamaan kolmossijasta, mutta kärkikaksikko meni tässä kisassa meiltä muilta karkuun. Kisan 
loppupätkät täytyi ajaa tarkasti, kun eteenpäin ei ollut ajamalla mahdollisuuksia ja taakse oli syntynyt pieni ero.
 
-Suurempia ongelmia ei ollut, mutta muutamilla pätkillä oli ihmeen liukasta. Olosuhteet olivat tosin samat kaikille meidän luokan kilpailijoille.
 
Henrik Pietarinen oli maalissa luokan kolmas ja samalla nopein Ford Fiesta -kuski, josta hänet palkittiin Ford Motorcraft FST -merkkisarjan täysillä pisteillä.
 
Ralli SM-sarja jatkuu Kuopion Tahko-rallilla 10.-11. maaliskuuta.

Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa