Facebook Twitter Email Pinterest

Esa Ruotsalainen kipusi takaisin palkintopallille

21.02.2017 / Jarno Saari

Edelliset kaksi SM-rallia olivat sujuneet varsin mollivoittoisesti Esa Ruotsalaisen osalta, mutta viikonloppuna Mikkelin Vaakuna-rallissa palasi Saarijärven UA:n kuljettaja jälleen luokkansa kärkikamppailuun.
 
Honda Civic-kuski sijoittui varmalle toiselle sijalle SM4-luokassa, vaikka tekniset ongelmat hidastivat menoa. Luokkavoittoon ajoi tuttu merkkikaveri Joonas Lindroos, joka oli yhdeksän erikoiskokeen reitillä reilun minuutin nopeampi.
 
- Lopputulos oli hyvä sarjapisteiden kannalta. Valitettavasti tekniikkamurheet veivät meiltä mahdollisuudet kamppailla voitosta, Esa Ruotsalainen totesi.
 
Ruotsalainen ja kartanlukija Hannu Lamminen olivat tiukasti kärkivauhdissa mukana rallin alkupätkillä, vaikka kuljettaja alkoikin ihmetellä moottorin vaisua vetoa jo toisella erikoiskokeella.
 
- Sytytyksessä oli häiriö, joka aiheutti moottorivaurion jo avauspäivän illan pätkillä. Sen jälkeen kilpailu olikin vain taistelua maaliin pääsystä.
 
- Auto kävi välillä kolmella ja EK5:lla enää kahdella sylinterillä! Mutta onneksi mielessäni ei edes käynyt luovuttaa. Päätin, että kaikkeni teen pistetilin avaamisen eteen. Remonttia tehtiin siirtymilläkin aivan riittävästi.
 
- Sinänsä on hyvä mieli, että saatiin hyvät pisteet. Nyt on vain päästävä eroon näistä tekniikkamurheista. Positiivista on, että tiedän ajavani nopeimman kaksivetoisen tittelistä sekä oman luokan voitosta kunhan auto pelittää, Esa jatkoi.
 
Ralli SM -sarja jatkuu Kuopion Tahkolla 10.-11. maaliskuuta.

Kuva: reissumies.info 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa