Facebook Twitter Email Pinterest

Jukka Kasi hyvin valmistautuneena talvikauden päätökseen

09.03.2017 / Vesa Rauhala

Rallin SM-sarjan kolmas ja talvikauden päättävä Tahko-ralli ajetaan tulevana lauantaina. SM1-luokassa ajavat Jukka Kasi ja Henri Ania ovat hyvin valmistautuneena valmiita koitokseen.

-Kaikki on kunnossa ja ajoimme vielä torstaina Nilsiässä oman testin sekä järjestäjän testierikoiskokeen. Kilometrejä tuli reilut 40. Haettiin autoon säätöjä ja ajoon äärilaitoja. Tavoite on olla 5-7 joukossa. Hyvä fiilinki on päällä, Kasi toteaa. 

Olosuhteet Nilsiässä ovat varsin talviset. Kasi laskee eduksi lähtönumeron 12.

-Lunta on riittävästi, kunhan perjantaina ja lauantaina olisi sopivasti pakkasta, niin olisi hyvä. Suojakeli tekee taas kelistä vaikeamman, Laihian Urheilutoilijoita edustava Kasi miettii.

Edellinen osakilpailu Mikkelissä päättyi Kasilta ja Anialta keskeytykseen, mutta omasta ajosta siihen asti kuljettaja on tyytyväinen vauhtiinsa.

-Vauhdikkailla osuuksilla vauhtimme oli hyvällä tasolla. Kilpailujen välillä ajaminen ja autoon tehdyt parannukset ovat selvästi vaikuttaneet positiivisesti vauhtiimme, Kasi tilittää.

Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa