Facebook Twitter Email Pinterest

Eerik Pietarinen saavutti maksimipisteet Ralli SM-talvikaudelta

12.03.2017 / Jarno Saari

Kuopion Tahko-rallissa jatkui tuusulalaisen Eerik Pietarisen voittokulku nelivetoisten autojen SM2-luokassa. 23-vuotias Mitsubishi-kuljettaja pokkasi jo peräti neljännen peräkkäisen voittonsa. Menestysputki alkoi viime vuoden päätöskisassa, ja nyt pistepotti kasvoi tämän kauden kolmannella ykkössijalla.
 
Pietarinen pääsi starttaamaan Tahko SM-ralliin luottavaisena, kun alla oli onnistunut testi ja voitto Hankirallista.
 
- Nyt oli huomattavasti tasaisempaa meidän luokassa, eikä suuria aikaeroja syntynyt. Rallin puolivälissä olin luokkajohdossa 3,3 sekunnin turvin, Eerik Pietarinen kertasi.
 
- Sitten EK4:lla hävisin paljon aikaa, kun eturenkaan pinta irtosi aika lailla pätkän alussa. Erikoiskokeen lopun hitaampi osuus täytyi ajaa rauhallisesti, kun edessä ei ollut pitoa.
 
Pietarinen ja kartanlukija Juhana Raitanen putosivat 30,7 sekunnin päähän kärkeen nousseesta Janne Erosesta.
 
Viides EK kulki jälleen Pietarisen autokunnan tahdissa ja ero kaventui lupaavasti. Sitten oli vielä edessä kisan pisin pikataival (EK 6 Siikajärvi 32,8 km). Siellä moni luokan kärkisijoista kamppaillut koki ongelmia.
 
Pietarisen kohtaloksi koitui pätkän puolivälissä jälleen rengasrikko, jonka jälkeen hän uskoi voittosaumojen karanneen.
 
- Yllätys oli suuri, kun havaitsimme maalissa voittaneemme! Muilla oli vieläkin suurempia murheita, joten tällä kertaa oli paljon tuuriakin matkassa.

Kuva: Jarno Saari

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa