Facebook Twitter Email Pinterest

Tulevaisuuden Tähti -tehdas tuottaa rallin MM-kandidaatteja

11.04.2017 / Sami Kolsi

Emil Lindholm johtaa SM3-luokkaa talvikauden jälkeen. Kuva: AKK/Taneli Niinimäki

Ralliautoilun nuoria lupauksia tukeva Tulevaisuuden Tähti -kilpailu liikahti yli puolenvälin samalla, kun Ralli SM -sarjassa saatiin maaliskuussa talvikausi pakettiin. Rovaniemen, Mikkelin ja Tahkon lumirallien jälkeen edessä on vielä soralla ajettavat Riihimäen ja Kouvolan kilpailut.

SM-kausi 2017 toki jatkuu vielä Uudenkaupungin SM Oili Jalonen Rallilla ja Tampereen Lake City Rallylla, mutta SM3-luokassa enintään 25-vuotiaiden kuljettajien kesken järjestettävään kilpailuun huomioidaan SM-sarjan ennen Neste Rallia ajettavat osakilpailut, joita on siis yhteensä viisi.

Tulevaisuuden Tähti -hankkeen pääpalkintona voittajalle tarjotaan osallistuminen Neste Ralliin, joka ajetaan tuttuun tapaan Jyväskylässä ja Keski-Suomen sorateillä heinäkuun 27.-30. päivä.

Tulevaisuuden Tähti pääsee näyttämään taitojaan täydellisellä kilpailupaketilla, sisältäen ralliauton ja huoltokokonaisuuden.

Ennen kuin nuori lupaus raivaa tiensä MM-rallin, on hänen sijoituttava SM3-luokassa viiden parhaan joukkoon. Sen lisäksi valintaa edeltää vielä soveltuvuuskokeet, joissa testataan niin henkistä kuin fyysistä suorityskykyä sekä PR- ja mediataitoja.

Tulevaisuuden Tähden valitsee arvovaltainen raati soveltuvuuskokeiden ja osakilpailusuoritusten perusteella.

Tulevaisuuden Tähti -kilpailu on osoittanut toimivuutensa, sillä kansainväilisiin rallisarjoihin sen myötä ovat nousseet tällä hetkellä rallin MM-sarjassa ajava Teemu Suninen ja EM-sarjassa ajava Jari Huttunen.

SM3-luokan pistekärjessä kolmen kilpailun jälkeen on toisen polven kilpa-autoilija Emil Lindholm, joka voitti luokan Rovaniemellä ja Tahkolla sekä oli toinen Mikkelissä.

Lindholmin johto luokassa on jokseenkin ylivoimainen toisena tulevaan Miika Hokkaseen (40 pistettä). Lindholmin ja Hokkasen lisäksi Tulevaisuuden Tähti -kriteerit täyttäviä kuljettajia viiden parhaan joukossa ovat Henrik Pietarinen ja Miki Lindblom.
 

Emil Lindholm (20v)

- Alkukauden vauhti on ollut pienoinen yllätys, vaikka viime vuonna tulokset olivat jo ihan hyviä. Tavoitteena oli saada hyvät ja ehjät kisat kaikista talviralleista ja se onnistui hienosti. Kesällä on aikomus ajaa myös ADAC GT Masters -sarjaa. Riihimäki-ralli jää meiltä väliin, mutta muut kilpailut ajetaan näillä näkymin, joten pystytään taistelemaan sitten vahvasti niin Tulevaisuuden Tähti -palkinnosta kuin Suomen mestaruudesta.

Kuva: AKK/Taneli Niinimäki

Miki Lindblom (22)

- Alkukausi ei ole ollut sitä mitä haettiin. Pisteitä on kuitenkin tullut ihan kohtalaisesti. Tahkolle saatiin auto ja kuski parhaimmilleen ja sieltä tuli hyvä tulos. Nyt valmistaudutaan kesään fysiikka- ja nuottitreeneillä. Kohta päästään varmaan jo ajamaan soratestiä. Tulevaisuuden Tähteen tehdään edelleen parhaamme ja tarkoitus on tietysti muutenkin koko ajan parantaa suoritusta ja kehittyä. Loppukauden kilpailuista ainoastaan Tampere on tuttu. Uudet kisat sopinee meille hyvin. Riihimäki on melkein kuin kotikisa, mutta ei auta ottaa siitä liikaa paineita.

Kuva: Nita Korhonen

Henrik Pietarinen (22v)


 

- Kauden avauksessa Arctic Lapland Rallyssa meillä petti kytkin ja keskeytettiin ensimmäisenä päivänä. Toisena päivänä oli jo ihan hyviä aikoja. Mikkeliä ennen huomattiin, että autosta puuttuu tehoja, mutta ei ehditty korjaamaan sitä. Tahkolle vuokrattiin sitten Jukka Korhosen Opel Adam R2, mutta oikeastaan se ralli meni mönkään jo ensimmäisellä erikoiskokeella. Tällä kaudella isoin panos on Tulevaisuuden Tähti -kilpailussa ja sitä tavoitellaa. Ford Fiesta saadaan taas kuntoon kesäralleihin, joten sillä jatketaan. Kärjessä pitää olla loppukaudella ja pisteitä tietysti kerätä mahdollisimman paljon.

Kuva: Jarno Saari

Miika Hokkanen (20v)

- Talvirallien osalta suoritukset olivat tasaisia, sillä kerran oltiin viidensiä ja kahdesti neljänsiä. Siitä tuli ihan hyvä määrä pisteitä. Ei noihin sijoituksiin tietysti ihan tyytyväinen voi olla, kärkihän se aina kiinnostaa. Viime vuonna olin jo Tulevaisuuden Tähti -kilpailin valintakokeessa, joten kokemusta on ja toki se on taas kiikarissa. Riihimäkeä ennen testataan ja ajetaan varmaan Keravan ralli. Kouvolaa odotan erityisesti, sillä siellä on hienot tiet.

Kuva: Dmack
 

SM3-luokan pistetilanne kolmen osakilpailun jälkeen. Tulevaisuuden Tähti -kilpailijat tummennettu.

1. Emil Lindholm 77
2. Miika Hokkanen 37
3. Anssi Rytkönen 33
4. Henrik Pietarinen 33
5. Miki Lindblom 28

Ralli SM -sarja ja Tulevaisuuden Tähti -kilpailu jatkuvat seuraavan kerran Riihimäellä 19.-20. toukokuuta, kun edessä on kauden ensimmäinen soraralli, Riihimäki-ralli.

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa