Facebook Twitter Email Pinterest

Uudenkaupungin SM-rallille uusi nimi

13.04.2017 / SM Oili Jalonen -rallin tiedotus

Turun Moottoriseuran puheenjohtaja Juha Eronen (vas.) ja Oili Jalonen OY:n hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Jalonen (oik.) vahvistivat kättelyin yhteistyön alkamisen, Uudessakaupungissa ajettavan SM Oili Jalonen rallin merkiksi.

Oili Jalonen Oy on 9. syyskuuta Uudessakaupungissa järjestettävän SM-rallin pääyhteistyökumppani. Samalla perinteinen kilpailu saa tänä vuonna uuden nimen, se on nyt SM Oili Jalonen -ralli.

Turun Moottoriseuran järjestämissä Uusikaupunki-ralleissa Oili Jalonen on ollut yhteistyökumppanina aiemminkin, mutta nyt yhteistyö nousee uudelle tasolle.

Oili Jalonen Oy on Turun alueella toimiva hinaukseen, varaosiin, autokierrätykseen ja tiepalveluun erikoistunut yritys.

SM-rallia on ajettu Uudessakaupungissa viimeksi vuonna 2008. Tulevan SM-rallin reitti kiertelee ja kaartelee jo totutusti Vakka-Suomen alueen teillä. Erikoiskoekilometrejä kertyy noin sata. Nuotitus SM- ja muiden luokkien osalta tapahtuu perjantaina 8. syyskuuta.

Turun Moottoriseura on järjestänyt ralleja yhtäjaksoisesti vuodesta 1971 eli tuleva ralli on seuran historian 46. Ensimmäiset moottoriurheilukilpailunsa TMS järjesti jo vuonna 1949.

Rallin kilpailukeskuksena toimii Hotelli Aquarius ja turvallisuustarkastus pidetään Uudenkaupungin A-Katsastuksen tiloissa.

SM-rallisarjan seitsemästä osakilpailusta Uudessakaupungissa ajettava ralli on kuudes.

Seuraa SM Oili Jalonen -rallia!
Kotisivut: http://www.tms.fi/ukiralli/
Facebook: https://www.facebook.com/uusikaupunkiralli/

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa