Facebook Twitter Email Pinterest

Laihian Niko Mäkinen on valmis kesän SM-ralleihin

23.04.2017 / Toni Lönnroos

Talven selkä alkaa olla pikku hiljaa taitettu ja vaikka Puistohulmi Racing tiimissä katsotaan jo eteenpäin, on aika muistella mitä talvella tuli tehtyä. Niko Mäkisen ja kartturi Antti Haapalan talvi meni vaihtelevasti. Tammikuussa Rovaniemeltä startannut kausi sisälsi huonoa tuuria mutta myös hyviä hetkiä, ja päällimmäisenä mieleen jäi parivaljakon positiivinen vire.

Rallin SM-sarjan ensimmäinen osakilpailu ajettiin siis Rovaniemellä, Tunturi-ralli on tunnettu seikkailu joka luo joka kilpailussa monta erilaista tarinaa. Mäkisen tarina tuli päätökseen loppumetreillä, kun kauden alla hankitusta Ford Fiesta R2:sta katkesi vaihdekeppi, juuri kun piti taistella jopa palkintopallipaikasta.

- Mietittiin että kahdelle viimeiselle lyödään kaikki peliin. Neljäs sija oli muutaman sekunnin päässä, joten sitä lähdettiin jahtaamaan. Eekoo yhdeksän, Heinunkierto ja pituutta yli kaksikymmentä kilometriä. Nilkka suoraksi ja matkaan, kunnes neljännessä mutkassa jäi vaihdekeppi käteen! Tuli aivan epätodellinen olo. Ensin ei tajunnut että mitä tässä tapahtui, mutta sen jälkeen kun valuttelin auton tien sivuun mielen valtasi raju pettymys. Kun sain hetken rauhoittua tilanteen jälkeen, ymmärsin että kisaan mahtui paljon hyvääkin. Totta kai pettymys oli suuri, mutta olen tyytyväinen vauhdin parantumiseen viime kauteen verrattuna. Keskeytys johtui tekniikan antautumisesta, ja sitä on paljon helpompi korjata kuin miestä, Mäkinen muistelee.

Kauden toinen osakilpailu ajettiin Mikkelissä. Siellä Mäkinen lähti toiseen kisapäivään sillä mentaliteetilla, että nyt rallataan kolmen nippuun, kunnes auton tehot mystisesti katosivat ja meno muuttui tahmeaksi. Kaksikko kuitenkin pääsi maaliin ja tuloksena oli tyydyttävä viides sija.

- Erikoskoe nelosella tuli aika pitkä ja korkea hyppy loppupäässä, päästiin jo Lahti2017-fiiliksiin. Onneksi auto säilyi ehjänä. Seuraavat kolme pätkää eivät jatkuneet enää ihan samalla kaavalla. Tuntui että autossa oli jotain erikoista, yritettiin olla niitä murehtimatta ja tehdä parhaamme. Päätettiin auton temppuilusta huolimatta ladata viimeiselle kunnolla, vaikka oltiin koko pätkien välinen siirtymäkin ajeltu paukut päällä. Oli tosi vaikea ajaa kun joka paikkaan piti mennä vähän ylikovaa ettei auto hyydy, ja lopulta kun päästiin toiseksi viimeisen pätkän maaliin, ns. paukkujärjestelmä ei enää suostunut lähtemään pois päältä.

Maaliskuussa oli vuorossa kolmas ja viimeinen talvikisa Nilsiässä, ja jälleen tiimin mieltä musersivat tekniikkamurheet. Testeissä auto oli toiminut luotettavasti, mutta kisassa meno ei ollut kohdallaan.

- Testissä kaikki oli hyvin, auto pelasi ja lähdettiin nilkka suorana ykköspätkälle. Maalissa katsottiin aikaa ja ihmeteltiin, että nyt menevät muut hemmetin lujaa tai itse olen unohtanut miten ajetaan kilpaa, kyselin jo Antilta peiliä lainaksi. Aika nopeasti toki huomattiin, ettei autossa ole aivan kaikki kohdallaan, ja kun päästiin isommalle baanalle niin tajuttiin ettei tämä laite oikein jaksa vetää. Plussan puolelle voidaan merkata se, että päästiin maaliin, kilpailu oli upeasti järjestetty ja saatiin joitain pisteitä raavittua kasaan. Ei tässä päätä pensaaseen työnnetä, vaan laitetaan auto iskuun ja ladataan täydellä höyryllä seuraavassa kisassa, Mäkinen päättää muistelut.

Kausi jatkuu 19. toukokuuta Riihimäellä, SM3-luokassa johtopaikka pitää hallussaan Emil Lindholm, toisena on Miika Hokkanen ja kolmantena Anssi Rytkönen. Mäkisen sijoitus on yhdestoista, joten kesäkauden ralleihin on ladattava täysi rähinä päälle, jotta mitalitavoite on mahdollista.

- Vaikka talvi meni vähän murheellisissa merkeissä, on katse kirkkaana tulevaisuudessa. Tunturin keskeytyksen ja tekniikan takkuamisen taakse on turha piiloutua, työrukkaset käteen, auto ja miehet iskuun ja täysillä mennään kun nurmi vihertää, Mäkinen päättää.

Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa