Facebook Twitter Email Pinterest

Samuli Vuorisalo täysillä Kouvolaan: ”Tavoitteet samat kuin Riihimäellä!”

07.06.2017 / Samuli Vuorisalon tiedotus

Rallin SM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Kouvolassa. Paluukisassaan Riihimäellä SM3-luokan voittoon ajanut Samuli Vuorisalo lähtee jälleen tavoittelemaan keskikoroketta, mutta ilmaiseksi ei saa mitään, sillä niin kova taistelu tässä luokassa on. Ennakkotunnelmat ovat kuitenkin totta kai hyvät edellisen kisan onnistumisen myötä.

- Ehdottomasti hyvin ja luottavaisin mielin kohti viikonloppua. Auto on käyty perusteellisesti läpi Riihimäen kisan jälkeen ja siihen on täysi luotto. Tavoitteet on samat, mitkä viimeksikin eli voitosta lähdetään taistelemaan täysillä. Kisa tulee olemaan varmasti äärimmäisen kovaa sekuntikamppailua ja virheisiin ei ole varaa, mikäli siitä voitosta haluaa taistella, Vuorisalo ennakoi.

Kisojen välinen aika on kulunut motorsportin parissa ja ennen Kouvolan osakilpailua on luvassa vielä testikilometrejä.

- Yhden ja samalla uran ensimmäisen rallicross-kilpailun olen tässä rallin SM-sarjan kisojen välissä käynyt ajamassa Hyvinkäällä, joka päättyi voittoon. Fordilla en ole vielä päässyt ajamaan perusteellisen huollon vuoksi, mutta kisaviikolla päästään ajamaan vielä testit, jota kautta saadaan varmasti sellainen ”tatsi”, että ollaan heti ensimmäisen erikoiskokeen ensimetreistä lähtien valmiita.

Viikonlopun näyttämönä toimivan Kouvolan seudun tiet tunnetaan varsin upeina ja vauhdikkaina rallibaanoina. Vuorisalo onkin urallaan muutaman kisan kurvaillut kyseisellä seudulla ja tiet ovat miehen mieleen.

- Pari kertaa muistaakseni ollaan Kouvolassa käyty ajamassa. Mitä teistä muistuu mieleen, niin ne ovat varsin nopeita ja kokoajan kääntyileviä sekä vaativia, mutta sen luonteiset tiet ovat minulle yleensä sopinut. Kaikkinensa varmasti hieno rallireitti jälleen tarjolla.

Isoin muutos Riihimäen osakilpailusta autokunnassa on se, että aikaisempina vuosina Vuorisalon vakikartturina toiminut Eetu-Pekka Hellsten istuu jälleen lukemaan nuottia saman katon alle.

- Hieno juttu, että Eetu palaa jälleen jousille! Senkin puolesta minulla on todella luottavainen fiilis tulevasta, koska olemme pitkään kisailleet yhdessä ja tiedän, että homma tulee toimimaan saumattomasti Kouvolassa, vaikka pieni tauko yhteistyössä onkin ollut, Samuli iloitsee. 

Kuva: Marko Nyman

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa