Facebook Twitter Email Pinterest

Taistelu rallin Suomen mestaruudesta kiihtyy - Teemu Asunmaa metsästää Kouvolasta voittoa

08.06.2017 / Jari Hotti

Rallin SM-sarjan kauden viides osakilpailu ajetaan lauantaina Kouvolassa. SM1-luokan selkeä pistejohtaja Teemu Asunmaa yhdessä kartanlukijansa Jonne Halttusen kanssa lähtee hakemaan edellisen, Riihimäellä ajetun osakilpailun kolmannen sijan jälkeen kauden neljättä suurinta pistepottia Rovaniemen, Mikkelin ja Nilsiän luokkavoittojen jatkoksi.

Vajaan kolmen viikon kilpailutauko on Hannu's Rally Teamia edustavan Teemu Asunmaan osalta käytetty tutulla tavalla. Skoda Fabia R5 -autoa on huollettu Asunmaa Racingin tiloissa Alavudella ja Kouvolan osakilpailuun valmistavat testit ajettiin viime viikonloppuna Keski-Suomen tunnetusti nopeilla sorateillä.

- Mitään isoja määriä kilometrejä ei tullut vaikka kaksi päivää ajettiin. Kokeiltiin uusia juttuja ja etsittiin tulevaisuutta varten parempia säätöjä. Varsinaista treeniä ei käytännössä ajettu ollenkaan, vaan kokeiltiin erilaisia asioita aika paljon, Asunmaa taustoittaa.

Ja kun puhutaan treeni- ja testiajon eroista, niin ensimmäisen kohdalla kehitetään kuljettajaa ja jälkimmäisen kohdalla puolestaan autoa.

- Treeni on nuotista ajamista, ajoteknillisiä juttuja lähinnä. Testi on auton kehitystä. Treeneissä ja testeissä keskitytään täysin eri asioihin.

Asunmaa oli testien antiin varsin tyytyväinen, vaikka kilometrit vähiin jäivätkin.

- Ihan hyviä ideoita tuli. Tietysti jos kisaa varten tekee ihan uusia juttuja paljon, niin niitä pitäisi päästä ajamaan enemmän, noin 70 kilometriä nyt ajetuissa testeissä ajanut Asunmaa muistuttaa.

Tähän mennessä ajetut neljä SM-rallia ovat tuoneet Asunmaalle yleiskilpailun osalta kaksi voittoa, yhden kakkos- ja yhden kolmossijan. SM-pisteissä Asunmaa on napannut näistä ralleista kolme suurinta pistepottia, koska Mikkelissä yleiskilpailun voittanut Kalle Rovanperä ei aja SM-pisteistä. Mikkelissä Asunmaa ja Rovanperä kävivät tiukan sekuntitaistelun voitosta ja tuolloin Rovanperä vei voiton. Kouvolassa Rovanperä on jälleen mukana.

- Kallella on varmasti hyvä setti alla, kun on paljon kisoja tasasin välein. Sitä samaa toivoisin myös itselleni, Asunmaa sanoo.

Taistelussa Suomen mestaruudesta lähimpänä Asunmaata on Riihimäellä keskeyttämään joutunut Juha Salo ja kaksikon välinen ero on 38 pistettä. Kauden seitsemästä osakilpailusta mukaan loppupisteisiin lasketaan kuuden ensimmäisen osakilpailun viisi parasta tulosta, sekä päätösosakilpailun pisteet. Tässä suhteessa Asunmaan Riihimäeltä tullut kauden tähän mennessä heikoin tulos, sekä Salon keskeytys ikään kuin kumoavat pisteissä toisensa.

- Se ei tuonut eikä vienyt yhtään pisteitä. Jos sijoitus olisi ollut parempi, niin sitten sillä olisi ollut merkitystä. Toisaalta jos nämä loput kisat menevät huonommin kuin Riihimäellä, niin sitten sillä toki on merkitystä, Asunmaa pyörittelee pistetilannetta mestaruustaistelun osalta.

Koska kausi on jo ehtinyt näinkin pitkälle, niin voimasuhteet SM1-luokassa ovat tulleet aika lailla selväksi kaikille. Asunmaa ei odotakaan kärkipään taisteluun mitään yllätyksiä Kouvolassa.

- Eipä siellä mitään uutta ole sen suhteen, että ketkä kärkisijoista ajaa. Samat naamathan siellä on taas mukana, Asunmaa naurahtaa.

SM1-luokan pistetilanne 4/7 osakilpailun jälkeen

1) Teemu Asunmaa-Jonne Halttunen 99
2) Juha Salo 61
3) Jarkko Nikara 56
4) Marko Mänty 41
5) Jussi Vainionpää 30

Kuva: Mika Ojala/RPF

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa