Facebook Twitter Email Pinterest

Jesse Turunen asettaa riman korkealle Kouvolan SM-ralliin

09.06.2017 / Jani Salonen

Rallybaron-tiimin kuljettaja Jesse Turunen koki pettymyksen kauden ensimmäisessä kesäkisassa, jouduttuaan keskeyttämään tekniseen vikaan. Turunen ei kuitenkaan tätä jäänyt murehtimaan, vaan on siirtänyt ajatuksensa kohti Kouvolan osakilpailua.

- Tässä on nyt hyvä paketti käsissä ja tulosta syntyi Riihimäellä melko vaivattomasti, vaikka leikki jäikin kesken. Mutta ne on tällaisia asioita, jotka kuuluvat lajiin. Laitetaan Kouvolassa sitten homma käyntiin heti ensimetreillä ja lähdetään haastamaan kärkimiehiä, kommentoi Turunen kisan aattona.

Turunen näyttää tiedostavan potentiaalinsa Hyundai i20 R5 -autolla ja tätä tukee myös erikoiskoeajat, joiden johdosta mies piti edellisen kilpailun johtopaikkaa käsissä kahden erikoiskokeen jälkeen. Suunnan näyttäjänä tämä oli merkittävää ja nosti luottoa tekemiseen huimasti.

Tästä johtuen Kouvolaan on asetettu selkeä tavoite, kolmen kärki on tähtäimessä ja kilvanajosta odotetaan tiukkaa taistoa. Tungosta näille sijoille SM1-luokassa on riittävästi. Kisavalmistautumisestaan Turunen raottaa sen verran, että luottaa kaiken lähtevän pääkopan tyhjäämisestä.

Testikilometrejä ei juurikaan ole kertynyt, joten paineeton ympäristö on avain tavoitteen saavuttamiseen. Toki mies vahvistaa hyödyntävänsä shakedownin kisan aattona, joten aivan kylmiltään mies ei reitille ole starttaamassa.

Kuva: Marko Kyöstilä

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 46 pistettä VihUA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 43 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 36 pistettä KoMoKe (R5)
5. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa